TERVA

Suomalaiset ovat osanneet jo pitkään hyödyntää metsäistä kotiseutuaan. Metsästä on saatu puutavaraa, polttopuuta ja onpa puuta osattu jalostaa satoja vuosia; esimerkiksi polttamalla tervaa. Kotitarpeiksi tervaa on Suomessa poltettu pitkään, mutta elinkeinoksi tervanpoltto alkoi kehittyä vasta 1600-luvulla löytöretkien vilkastuttaessa voimakkaasti merenkulkua. Tervaa tarvittiin kyllästeeksi ja lahonestäjäksi laivojen puupinnoille ja köysiin.

Tervanpoltto vaati runsaat metsävarat ja pian jokisuiden ja rannikon tervanpolttoon soveltuva puusto oli käytetty ja tervanpoltto levisi kohti sisämaata. Erityisen suosittu lisäelinkeino siitä muodostui Kainuussa 1800-luvulla. Vietiinpä Pohjois-Suomen tervaa runsaasti myös ulkomaille. Kotitarpeiksi tervahautoja on poltettu ympäri Suomea.

Tervan raaka-aineena on käytetty pääasiassa mäntypuuta. Nuoret männiköt soveltuivat tervan polttoon hyvin, mutta monesti hyödynnettiin myös kannot. Tervanpoltto vaatii suunnittelua ja aikaa, ensin kuorittiin eli kolottiin kasvavien mäntyjen rungot noin kahden metrin korkeuteen asti, puun pohjoispuolelle jätettiin kuorimaton suikale. Puuta ei haluttu kuivattaa pystyyn, vaan tarkoituksena oli saada puu pihkottumaan. Puitten annettiin pihkottua 3-4vuotta, välillä koloamista jatkettiin ylöspäin. Kun puut olivat pihkottuneet tarpeeksi ne kaadettiin. Kaato tapahtui yleensä syksyllä, minkä jälkeen puut kuljetettiin tervahaudan viereen, missä ne halottiin ja ladottiin pinoon odottamaan seuraavaa kesää. Pinossa odottaessa puista haihtui myös vesi. Halkomisessa on erittäin tärkeää, että puut ovat saman kokoisia. Näin niiden palaminen on tasaista.
Tervahaudat olivat yleensä isoja, mutta Joutsan seudulla voitiin kotitarpeiksi poltettaessa tehdä myös pieniä tervahautoja. Joutsan joutopäivillä poltetut tervahaudat ovat olleet pieniä, sillä suuren tervahaudan poltto kestää noin viikon ja on tietysti muutenkin varsin suuri urakka.

Tervahauta paloi joutopäivillä vuonna 1991. Tervaa saatiin, kuten seudulla usein ennenkin, kotitarpeiksi.

Tervahauta kaivettiin yleensä rinteeseen ja haudan pohja oli kartiomainen, keskelle viettävä. Pohja rakennettiin savesta, jonka päälle laitettiin suosta nostettua muraa ja päällystettiin tuohella. Nykyään pohjaan käytetään muran ja tuohen sijaan pellistä. Pohjan keskelle rakennettiin suppilomainen kuoppa, jonka keskellä oli kynän reikä. Tästä terva laskettiin.
Tervahaudan latominen aloitetaan keskeltä edeten siitä laidoille ja lopulta ylös saakka kupoliksi. Hautaa ladottaessa on erinomaisen tärkeää, että haudasta tulee tasaisen tiivis, muuten se palaa epätasaisesti. Puiden tulee olla haudassa latva napaan päin kaltevasti alas osoittaen. Sama suunta säilytetään koko ladonnan ajan, muuten terva ei valu haudan silmään.
Hauta tasataan siten, ettei puiden päät ovat samalla tasolla. Sen jälkeen hauta peitellään kuusen oksilla. Oksat peitellään karkeahkolla mullalla.

Haudasta laskettu terva kuljetettiin hevosen vetämissä tynnyreissä varastoon, missä siitä talven aikana laskettiin tervan kusi pois. Tervahaudan pienoismalli Kainuun museossa.

Tervahauta sytytetään mielellään tyynellä ilmalla, mutta tuulella se on sytytettävä ensin tuulen alapuolelta. Helmaa raotetaan ja tuli laitetaan tervasälöjen avulla haudan alaosaan. Tasaisesti syttynyt hauta peitellään, jolloin palaminen muuttuu kytemiseksi. Palamista ohjataan lisäämällä hautaan peitettä tai tekemällä haudan kattoon veto- ja höyryreikiä. Höyryreikien tarkoituksena on päästää haudassa syntyvä vesihöyry pois, ettei se pääsisi tervan sekaan. Tasaisesti palavan tervahaudan katosta nousee harmaa savu koko katon alueelta. Savun muuttuessa valkeaksi on peitettä lisättävä. Samoin tuulella on hyvä tarkastaa peitteen riittävyys. Ettei hauta palaisi tuulen puolelta liian nopeasti on peitettä usein lisättävä tuulen puolelle. Muutoinkin peitettä joudutaan haudan palaessa vahvistamaan. Palamisen edistyessä hautaa tiivistetään paukalla hakkaamalla. Näin saadaan poistettua tulen tekemät onkalot, jotka haittaavat tasaista palamista.

Tervahautaa tarkastelemaan ennätti Joutomieskin joutoajan kiireiltään.

Haudan kynää ei saisi avata ennen ensimmäistä laskua. Tulen ollessa tervapinnan tasossa aletaan laskea tervaa. Laskemisessa ei ole syytä kiirehtiä, koska liian aikaisin laskettu terva ei ehdi kypsyä haudassa ja siksi se sakenee pian laskemisen jälkeen. Ensimmäisessä laskussa saadaan pääasiassa vaaleaa nestettä, jota sanotaan tervan kuseksi. Laskun jälkeen hana suljetaan ja kynä täytetään tervan kusella. Laskettaessa terva valuu haudan pohjalle eli haudan silmään, josta se johdettaan puusta valmistettua putkea pitkin tervahalssiin, josta se lasketaan tervatynnyreihin. Seuraavilla laskuilla tervaa saadaan enemmän. Kun tervan mukana alkaa tulemaan kuumaa kusta, hauta tukkeutetaan mullalla. Näin tuli painuu alemmas. Muutaman päivän jäähtymisen jälkeen haudasta saadaan tervan sivutuotteena hiiliä.

Tervalaskukaukalon avulla terva saatiin valumaan tynnyriin. Kaukalolle tunnetaan useita nimiä, kuten tervaratti ja purtilo.

Viikon kuluttua haudan sammumisesta aloitetaan tervan kusetus eli erottelu, jonka tarkoituksena on erotella tynnyreissä oleva tumma ja vaalea kusi pois. Samalla poistetaan myös puiden mukana tervaan joutunut vesi. Lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle saadaan tervasta poistettua lähes kaikki kusi.
Joutsan Joutopäivillä tervanhauta paloi vuonna 1991 perinnemestari Olavi Vanhalahden johdolla.

Tervaa kuljetettiin tynnyreissä, jotka kiinnitettiin aisoilla hevosen perään. Perässä pyöriviä tynnyreitä kuljettamaan ei tarvittu erillisiä rattaita.