Kälkäjärvi
 
 

Etusivulle

Ylä-Kälkäjärven kunnostus
Kylä ennen ja nyt
Kylänväki toimii
Kylän yritykset
Kyläalbumi
Linkit


 

 

Ylä-Kälkäjärven kunnostus

Kylän keskellä oleva kahden Kälkäjärven alue on pahoin rehevöitynyt. Kyläläisten aloite järven kunnostamisesta tehtiin Keski-Suomen ympäristökeskukselle vuonna 1999. Kunnostaminen alkaa loppukesällä 2007.

Kustannusarvio on 186 000 euroa. Kunnostus toteutetaan Leivonmäen kunnan ja Keski-Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Järven ympäristön maanomistajat kustansivat suunnitelman, jonka pohjalta kunnostus toteutetaan.

Kunnostukseen toivotaan myös asiasta kiinnostuneilta tahoilta avustussummia. Mm. Vapo Oy on myöntänyt rahallista avustusta.

Kunnostamistyön edetessä kyläyhdistys esittelee mielellään järvellä tapahtuvaa toimintaa tilauksesta asiasta kiinnostuneille ryhmille!

Kunnostus aloitettiin 1.11.2007

Kunnostustöiden aloituksessa paikalla oli kyläläisten lisäksi myös lehdisön sekä television edustajat.

 



   

©2005 Sivujen pohjatyöt IT-idea Ky  , ylläpito kyläyhdistys.