Sivun loppuun
Wanhojentanssit 16.02.07

Ensimmäistä kertaa  wanhojen tanssit järjestettiin Joutsan lukiossa vuonna 1987. Täten tanssit ovat saavuttaneet 20 vuoden merkkipaalun. Vuonna 1994 tansseihin tulivat mukaan poloneesi ja muut perinteiset vanhat kappaleet. Alkuaikoina wanhat pukeutuivat isoisien ja isoäitien aikaisiin vanhoihin asuihin, mistä juontuu nimi Wanhojen tanssit. Vasta 90-luvun alkupuolella siirryttiin nykyisiin arvokkaisiin ja kalliisiin juhlapukuihin ja kampauksiin.
Vauvat eli lukion ykköset ryhmänohjaajiensa Sisko Minkkisen ja Satu Lahden johdolla järjestivät juhlan wanhoille. Tansseihin osallistui tänä vuonna 42 wanhaa. Aamupäivällä kahdeksan tanssiparia kävi Vanhainkodissa ja Palvelutalossa tanssimassa ja ilahduttamassa vanhuksia. Palvelutaloon olivat saapuneet myös Päiväkodin  rölliläiset.  Kaikki wanhat tanssivat  ala- ja yläkoululaisille yläasteen liikuntasalissa. Oppilaat saivat ihailla tyttöjen hienoja ja kallita kampauksia ja wanhojen arvokkaita, komeita ja tyylikkäitä juhlapukuja. 
Tansseihin osallistuivat seuraavat parit
(linkitetyt kuvat on kaapattu videolta): Virpi Salonen + Miikka Elfvengren, Sanna Solatie +Antti Heikkinen, Tanja Leppäkorpi + Ville Saarela, Maija Huikko + Jaakko Onali, Jenni Rossi + Juuso Huuskola, Hanna-Mari Kotimäki + Kalle Heiska, Tuuli Lavia + Teemu Koskinen, Matleena Peltonen + Simo Lehtonen, Jonna Purojärvi + Sampsa Tommola, Heli Kivisaari + Juho Rämö, Soile Niinikoski + Henri Keskinen, Marjut Lehtonen + Jonathan Slant, Elina Hietala + Joni Rantanen, Tanja Antinkaapo + Iivari Peltonen, Annika Koskinen + Riku Kuurne, Erika Åkman + Jussi Jokinen, Riikka Talja + Janne Tommola, Elisa Metsänen + Kimmo Hämäläinen, Maija Lyytinen + Jukka Mäkinen, Birgitta Vesanen + Pauli Miettinen ja Noora Leppäketo + Niko Heinonen
Kello 13.30 ohjelmassa oli  juhlalounas ruokalassa.  Kauniisti koristellussa ruokalassa nautittiin maittavia herkkuja vauvojen hoitaessa tarjoilun. Ruokailuperinne liittyi tansseihin mukaan 90-luvun puolenvälin jälkeen.  

Tanssit alkoivat liikuntasalissa ja tansseja voi seurata tänä vuonna myös juhlasalin puolelta, koska liikuntasalin puoli oli täyttynyt 130:stä vieraasta.  Presidenttipari Otto Takala ja Sini Lavia kättelivät wanhat pareittain tervetulleiksi, jonka jälkeen nautittiin  tervetulomaljat. Juontajaparina juhlassa toimivat Tinja Savela ja Tiia Hännikäinen.  Wanhat olivat harjoitellet tansseja Cristel Vahtran  ja Petri Castrenin johdolla syksystä saakka. Wanhat pääsivät näyttämään taitojaan tanssit käynnistäneellä perinteisellä  Poloneesilla.  Poloneesi  syntyi Puolassa, kun vuonna 1573  Puolan kuningas Henrik III:n kruunajaisissa uusi kuningas toivotettiin tervetulleeksi tällä tanssilla. Näin sai alkunsa tapa avata tanssiaiset poloneesilla. Toisena tanssina oli perhevalssi Mignon, joka kehittyi 1700-luvulla Saksan ja Itävallan kansantansseista. Seuraavana oli vuorossa kävelytanssi Cicapoon, jonka kotimaana pidetään Preussia ja 1920 luvulla Amerikassa syntynyt Salty Dog Rag. Tanssit jatkuivat sitten 1880-luvulla Johan Strauss vanhemman Wienissä säveltämällä Wienervalssilla ja perinteisellä tangolla Mustasukkaisuutta.  Tangon kotipaikkana pidetään Buenos Airesia Argentiinassa. Viimeisenä wanhojen tanssina oli Lambetwalk, 1937 Lontoossa revyyseen sävelletty tarttuvarytminen kappale. 



Yleisö pääsi mukaan tanssimaan elävän musiikin säestyksellä, jota esitti ykkösten orkesteri ja vauvakuoro. Rumpuja soitti Eetu Huikarinen, sähköbassoa Otto Kivinen ja sähköpianoa Silja Ojanen. Miksauksesta huolehtivat Joonas Saari ja Joonatan Nieminen. Orkesteri ja kuoro olivat  harjoitelleet esitystä musiikinopettaja Markus Tuomisen johdolla.  Kuullut kappaleet olivat valssit On Armas Mulle Aallontie ja Musta Rudolf, tango  Gabrielle, humppa Heili Karjalasta, foksi Paratiisi ja valssi Edelweis. Lopuksi Silja Ojanen esitti Evanescencen kappaleen Good Enough säestäen itseään sähköpianolla. 
Tanssien lopussa raati palkitsi parhaat puvut ja tanssijat. Raadin muodostivat Otto Koskinen, Ida Tommila, Sini Lavia ja Otto Takala. Naisten paras puku oli Annika Koskisella Hartolasta. Puvun Annika oli hankkinut  pukuvuokraamosta Lahdesta. Miesten parasta pukua kantoi frakkiin sonnustautuneena joutsalainen Jonathan Slant. Parhaana tanssiparina palkittiin Noora Leppäketo ja Niko Heinonen. Tänä vuonna toisen kerran järjestetty  maksullinen vajaan tunnin mittainen tanssiesitys illalla kello 17 sai hyvän vastaanoton. Juhlasali täyttyi noin 150:stä katselijasta. 
Alla olevassa JAlbum-kuvakansiossa on kuvia sekä päivä että iltatilaisuudesta.  Osa iltanäytöksen kuvista on alakoululaisen Mikko Tuomisen kuvaamia. Tässä on linkki suurikokoiseen wanhojen yhteiskuvaan sekä vauvakuvaan.

Tanssit ovat nähtävissä tunnin pituisena Joutokanavan Mikko Pylvänäisen kuvaamana striimausvideona Windows Media Playerillä laajakaistayhteydellä 432 kb/s  painamalla alla Toista (Play)-näppäintä tai kuultavissa seuraavasta linkistä nopeudella  32 kb/s.

 

[Avaa video omaan playeriin]

Maailman pienin TV-asema Joutokanava lähettää wanhojentanssit yli 700 talouteen Joutsan kaapeliverkossa sunnuntaina 25.02.07.

 

 

 


Sivu päivitetty 28.12.2009  Ilmainen www-laskuri  vierailijaa 17.02.07 jälkeen 
Etusivu | Ajankohtaista | Henkilökunta | Juhlat | Koulu | Lukioinfo | Multimediaa | Opiskelijat | Ops | Peda.net | Sivukartta | Toiminta | Ylioppilaat |
Sivun alkuun