Joutsan liikuntahalli täyttyi
perjantai-iltana 19.02.10 kello 17 tyylikkäistä tanssipareista, kun Joutsa
lukion jatkavat opiskelijat juhlistivat abien lähdettyä nousuaan koulunsa
vanhimmiksi ja ykköset elivät
vasta vauvaikäkautta. Toinen
toistaan kauneimpiin pukuihin sonnustautuneet daamit säkenöivät näyttävien
partnereiden rinnalla. Lukiolaisten perinteiset wanhojen tanssit olivat jälleen
kerran tyylikkäitä ja harjoiteltuja askeleita. Pitkään
liikunnan opettajien Petri Castrenin ja Ulpu Hämäläisen ohjauksessa hiottuja
tanssiesityksiä seurasi lähes täysi hallillinen ihmisiä.
Vauvat eli lukion ykköset ryhmänohjaajiensa
Satu Lahden ja Sari Niinimäen johdolla ja wanhojen ryhmänohjaajien
Sisko Minkkisen ja Lisa Pohjolan avustamina olivat
järjestäneet wanhojen tanssit koristelemalla tyylikkäästi
ranskalaiseen teemaan liikuntahallin ja ruokalan.
Tansseihin
osallistui tänä vuonna 18 paria. Aamupäivällä 3 paria kävi jo kello 10 Vanhainkodissa ja Palvelutalossa tanssimassa ja ilahduttamassa vanhuksia.
Tämän
jälkeen kaikki wanhat tanssivat ala- ja yläkoululaisille ja
rölliläisille uudessa liikuntahallissa kello 11.30. Iltapäivällä oli
perinteisesti ykkösten poikavauvojen
tarjoilemana juhlalounas lukion
ruokalassa kello 12.30.
Ensimmäistä kertaa
wanhojen tanssit järjestettiin Joutsan lukiossa vuonna 1987. Vuonna 1994
tansseihin tulivat mukaan poloneesi ja muut perinteiset vanhat kappaleet.
Alkuaikoina wanhat pukeutuivat isoisien ja isoäitien aikaisiin vanhoihin
asuihin, mistä juontuu nimi Wanhojen
tanssit. Vasta 90-luvun alkupuolella
siirryttiin nykyisiin arvokkaisiin ja kalliisiin juhlapukuihin ja kampauksiin.
Seuraavana
kuultiin lukion bändin hienot esitykset kappaleista Pariisin taivaan
alla ja Pyynikki valssi. Bändissä hanuria soitti mainio Mikko
Malin, rumpuja Ivar Haasianlahti, kitaraa
Teemu
Rämö, viulua musiikinopettaja Markus Tuominen
ja pianoa Mariella Fredin. Bändi yhdessä
mahtavan kuoron
kanssa esitti seuraavaksi kappaleet Satumaa , Cherbourgin sateenvarjot
ja Ranskalaiset korot. Kuoroon kuuluivat
Jenina
Pullinen, Sanni Niinikoski, Taru
Makkonen, Elina Sipilä sekä Riikka
Kemppi. Miksauksesta huolehti Tuomas Hauvala.
Katso Joutokanavan Mikko Pylvänäisen
kuvaama 49 min Windows Media-video kaistanleveydellä 760 kb/s tai suurenna
kaksoisnapsauttamalla kuvaa koko ruudulle.