Sivun loppuun
 LUCIA 2010


Pyhä Lucia oli alun perin sisilialainen aatelisneito, joka kärsi marttyyrikuoleman kristittyjen vainoissa v. 304. Eläessään hän auttoi köyhiä ja kärsiviä. Myöhemmin häntä on pidetty sokeiden suojeluspyhimyksenä. Suomeen Lucia-perinne levisi Ruotsin kautta.  Lucian päivää juhlittiin Ruotsissa 1700-luvulla koulujen viimeisenä työpäivänä ennen joululomaa. Juhlaa vietettiin myös kodeissa. Siellä tuli tavaksi, että nuori valkopukuinen neito kynttiläkruunu päässä tarjoilee kotiväelleen aamulla sängyn viereen aamiaistarjottimen, jolla on kahvileipänä mm. lussekatter, kissanmuotoisia pullia. Uskottiin taikoihin ja kun söi kissanmuotoisen pullan, sai olla rauhassa pahoilta hengiltä. Tukholmassa alettiin järjestää 1920-luvulla suuria Lucia-kulkueita. Tapa levisi Suomeen 50-luvulla ja Luciasta tuli Folkhälsanin hyväntekeväisyyskampanjan keulakuva.  
Kaikissa tarinoissa kuvataan Lucian valoisaa olemusta samalla tavalla. Lucia saapuu vuoden pimeimpään aikaan kynttiläkruunu päässä tuoden valoa. Lucia on sankari, hän on marttyyri, rohkeuden ja lujan uskon symboli. Vaikka hän on hento ja valkoinen, hän pitää sen minkä uskoo hyväksi ja todeksi. Lucia kehottaa meitä miettimään  lähimmäisenrakkautta, halua auttaa ja ilahduttaa toinen toistamme.  

Joutsassa Lucia on lukion 1. vuosiluokan pitkä perinne. Tänä vuonna on juhlavuosi, sillä nyt valittiin jo Joutsan 30. Lucia. Poikkeuksena tavanomaiseen kulkueeseen  meillä ovat tähtipojat mukana valonnäyttäjinä kulkueelle. Valoa kaamoksen keskelle tuovaksi Lucia-neidoksi valittiin tänä vuonna alkavien opiskelija Elina Kovakoski Hartolasta.  
Maanantaina 13.12.10 Lucian valtakunnallisena päivänä kulkue esiintyi lukiolla, ala-koulussa, Päiväkoti Röllissä ja Vanhainkodilla. Musiikinopettaja Markus Tuominen säesti kulkuetta ja ohjaajana oli Lisa Pohjola. Lucia-tekstin lukiolla luki Ville Vainio. Lucia-kulkue esitti  Röllissä ja Vanhainkodilla myös joululauluja. 

YLE Keski-Suomi oli myös mukana. Katso YLEn video Windows Media Playerillä tai alla oleva YouTube-video.


  

  Katso 8 minuutin Lucia- video suoratoistona 640x480 -ikkunassa  Windows Media Playerillä  laajakaistayhteydellä nopeudella 760 kb/s  painamalla alla Toista (Play)-näppäintä. Videokuvaajina on toiminut Kalle Haajanen ja valokuvaajana Keijo Koo.

 


[Avaa mediasoitin omaan ikkunaan]


 


Sivu päivitetty 18.01.2011  Ilmainen www-laskuri  vierailijaa 11.12.09 jälkeen 
Etusivu | Ajankohtaista | Henkilökunta | Juhlat | Koulu | Lukioinfo | Multimediaa | Opiskelijat | Ops | Peda.net | Sivukartta | Toiminta | Ylioppilaat |

Sivun alkuun