Sivun loppuun
RUKAJÄRVEN TIE
Kevään merkit olivat jo selvästi ilmassa
22.4.99, kun suuri oppilaslauma tallusti kohti Joutsan suosittua ja aivan mahtavan upeaa
Fin-kinoa. Tarkoituksemme oli mennä katsomaan suosittua, suomalaista, hyvinmenestynyttä
elokuvaa; Rukajärven tietä. Elokuvaan oli saapunut yllättävänkin paljon oppilaita,
sillä joskus on voinut havaita, että yhteiset "retket" ovat kärsineet
opiskelijapulasta. No, pula-aikahan on jo "taaksejäännyttä elämää"
Kun sitten olimme istuutuneet ihanan pehmeille (?) penkeille, elokuva sai luvan alkaa.
Elokuva kertoi Suomen jatkosodasta, juuri Rukajärvellä käydyistä rajuista
taisteluista. Elokuva oli mielestäni erinomaisesti kuvattu ja siinä oli paikoin
loistavia kohtauksia. Varsinkin tiukat ja ankarat taistelukohtaukset saivat muutamilta
ystäviltäni ja luokkatovereiltani suurta kiitosta. Niissä kamera kulki taidokkaasti
kohteesta toiseen, välillä tarkentaen joitakin tärkeitä yksityiskohtia.. Mielestäni
loistava suoritus ohjaaja Olli Saarelalta!
Eivät ne näyttelijätkään mitään huonoja olleet. Kaikissa näyttelijöissä oli omat
hyvät puolet, niin kuin huonotkin. Huonoja puolia en juuri paljoa havannoinnut, ehkä
sekin johtuu siitä, että keskityin katselemaan pääosa näyttelijän (mies sellaisen)
roolityöskentelyä.. En nyt pohdi näyttelijöitä sen enempää, kuin sen, että tällä
kertaa roolivalinnat ja suoritukset olivat loistavasti onnistuneita. Roolihahmoihin oli
todellakin panostettu ja suorituksista haluttiin loistavia. Tämä onnistui ja se antaa
lisää potkua suomalaiselle elokuvateollisuudelle, joka muuten on nyt uskomattomasti
nousussa!! ( Tämä on mycket bra..)
Elokuvan juoni oli aivan tavallinen sotaelokuvan juoni. Eli lyhyesti sanottuna kaksi
rakastavaista (Eero ja Katariina(Peter Franzén ja Irina Björklund)) joutuu jatkosotaan
puolustamaan suomen itsenäisyyttä. ( Nämä kyseiset henkilöt ovat oikeassakin
elämässä avopari..) Naispuolinen henkilö joutuu eri paikkaan hoitamaan haavoittuneita
miehiä ja hänen avopuoliso, joka on luutnantti, joutuu johtamaan taisteluja kaukana
rakkaastaan.( Eero johtaa polkupyöräpataljoonaa..) Molemmilla on valtava huoli toisesta,
kun ei tiedä onko hän edes elossa vielä
Luutnantti Eero Perkolan elämä
murskaantuu, kun hän kuulee, että lottia on kuollut vihollisen iskussa. Juuri Katariinan
lotta-ryhmä on saanut nämä kyseiset "iskut"! Eloonjääneitä ei ollut
tiedottajien mukaan
Viha kalvaa Eeron sydäntä ja hän inhoaa tätä maailmaa. Jokin saa hänet kuitenkin
etsimään Katariinaa sotilastukikohdista ja eräässä kyseisestä paikasta hän sitten
löytääkin hänet, ja elossa!! Katariina on saanut traumoja ollessaan vihollisen
armoilla. Näissä kohtauksissa ohjaaja laittaa katsojan päättelemään itse, mitä on
voinut tapahtua.. Nämä kohtaukset olivat mielestäni upeasti tehtyjä..
Elokuvassa seurataan myös sotilasryhmien välisiä tunteita ja koettelemuksia. Sota
riivaa jokaista sotilasta ja Talvisodassa saadut traumat seuraavat kaikkialle, missä
kuljetkaan.Varsinkin sotamies Karppinen ( sukua kenties??) on saanut jonkinlaista
sotapelkoa edellisestä sodasta. Kukapa ei olisi saanut, sillä täytyy olla 25h/vrk:ssa
varuillaan henkensä puolesta. Tämä kyseinen sotamies "ryssii" eräässä
kohdassa ja Perkola joutuu lähettämään hänet takaisin. Pataljoonalta on jäänyt
vihollinen taakse huolimattomuudessa ja palatessaan takaisin sotamies Karppinen saa
surmansa..
Elokuvan loppu ei ollut aivan mieleiseni , ainakaan heti aluksi. Mielestäni se loppuu
aivan liian töksähtäen. Eero ja Katariina lupaavat toisilleen, että mikään, siis EI
MIKÄÄN voisi erottaa heitä tässä maailmassa.. Ja that´s it!! Vähän jäi ihmeelinen
olo elokuvan jälkeen, mutta nyt se olo on jo hälventynyt. Tarkoitan sitä, että ehkä
näin jälkikäteen alan ymmärtämään , miksi siinä oli sellainen loppu..
Yhteenvetona koko elokuva oli aivan loistava! Suosittelen sitä jokaiselle ja toivoin,
että jokainen katsoja saa siitä mahdollisemman paljon irti.. Nautinnollisia
katseluhetkiä kaikille!!
KARPPINEN (vielä elossa) 2B
Sivun alkuun
Sivu päivitetty 123.04.2001
Vierailijoita 1.6.1999 jälkeen: 
Pääsivu | Ajankohtaista
| Kevennyksiä | Koulu | Linkkejä | Multimediaa | Opettajat | Opetussuunnitelma | Opinnäytteitä | Opiskelijat | Toiminta | Vieraskirja | Ylioppilaat |