Sivun loppuun
Wanhojentanssit 03

Penkkaripäivän iltana torstaian ykköset eli vauvat olivat koristelleet lukion liikuntasalin ja ruokalan  vanhojen tansseja varten. Vanhojen päivän aamuna viisi tanssiparia kävivät  tanssimassa ja tervehtimässä  vanhainkodilla ja palvelutalolla olevia vanhuksia. Puolen päivän jälkeen nautittiin juhlalounas poikavauvojen tarjoilemana. Sitten siirryttiin liikuntasaliin varsinaiseen juhlaan. Juontajat Kaisa Raittinen ja Jari Laitinen toivottivat jokaisen  tervetulleeksi. Boolimaljojen jälkeen tanssit alkoivat puolalaisella Poloneesilla, mitä seurasi 1800-luvulta peräisin oleva Mignon-valssi ja espanjalainen valssi Pa Despanja. Ekaluokkalaisten kuoro, jota säestivät Elisa Dammert, Mari Riitaoja, Susanna Tommola, sekä yläasteelta Joel Vataja esittivät Kappaleet Kulkurin valssi ja Kulkurin iltatähti. Viimeinen pelkästään vanhoille tarkoitettu kappale oli 1920-luvulta peräisin oleva Lambet Walk. Sittten kuoro esitti kaksi tangoa Rannalla ja Mustasukkaisuutta. Tämän jälkeen 1.vuoden ilmaisutaidon ryhmä esitti sketsin Valehteleva koira, jonka jälkeen kuoro lauloi Väliaikainen ja Muistan Sua Elaine-nimiset kappaleet. Ilmaisutaidon ryhmä vei uudelleen kuulijat sketsin mittaiselle matkalle Kiasmaan. Tämän jälkeen palkittiin paras puku ja tanssipari. Tyttöjen parhaan puvun palkinnon sai Elina Pylsy ja poikien Valtteri Virtanen ja paras tanssipari oli Annaliina Vekkeli ja Valtteri Virtanen. Wanhojen tanssit päättyivät kuoron esityksiin Cherbourgin sateenvarjot ja Akselin ja Elinan häävalssi. Lopuksi lukion uusi rehtori Seppo Degerman kiitteli kaikkia juhlan järjestelyssä mukana olleita.
Voit katsella nettivideoita tansseista!



Seuraavassa on Joutokanavan digivideokamerasta kaapattuja hienoja pukukuvia ja kahden ja puolen minuutin mittainen tanssiparien esittely kolmena eri versiona. Ihaillaan ja nautitaan vielä kerran Wanhojen tansseista.

Viemällä hiiren kuvan päälle saat lisätietoa
Vauvat yhteiskuvassa
Vauvojen kuoro äänenavausharjoituksissa Viisi paria tanssimassa Vanhainkodilla Viisi paria tanssimassa Vanhainkodilla Viisi paria tanssimassa Vanhainkodilla Palvelutalolla Juhlalounas Juhlalounas Juhlalounas Juontajat Kaisa Raittinen ja Jari Laitinen Valmiina Poloneesiin Vas. paras tanssipari Annaliina Vekkeli ja Valtteri Virtanen ja paras poikien puku Valtteri Virtanen ja paras tyttöjen puku Elina Pysly Wanhoja tanssimassa Wanhoja tanssimassa Wanhoja tanssimassa Poloneesi Keskella paras tanssipari Valtteri Virtanen ja Annaliina Vekkeli ja paras puku Valtteri Virtanen Wanhoja tanssimassa Wanhoja tanssimassa Wanhoja tanssimassa Wanhoja tanssimassa Wanhoja tanssimassa Vauvojen kuoro Yleisöä noin 80 henkeä Ykkösten sketsi Ykkösten sketsi Letkajenkkaa Ykkösten sketsi Ykkösten sketsi Ykkösten sketsi Paras puku,  Elina Pylsy Paras puku; Elina Pylsy ja Valtteri Virtanen Paras tanssipari, Valtteri Virtanen ja Annaliina Vekkeli Yleisö ja wanhat tanssin pyörteissä Rehtori Seppo Degerman pitämässä kiitospuhetta Wanhat yhteiskuvassa Wanhat "osakuvassa" Wanhat "osakuvassa" Wanhat "osakuvassa"

Seuraavat kuvat on kaapattu analogisesta videokamerakuvasta.

 

 


Sivu päivitetty 01.01.2010  Ilmainen www-laskuri  vierailijaa 13.02.03 jälkeen 
Etusivu | Ajankohtaista | Henkilökunta | Juhlat | Koulu | Lukioinfo | Multimediaa | Opiskelijat | Ops | Peda.net | Sivukartta | Toiminta | Ylioppilaat |
Sivun alkuun