Etätyö maalla toi pysyvästi Joutsaan

Ensin satunnaisia etäpäiviä mökillä, sitten muutama kesä puolijoutsalaisena. Sitten siirtyivät koko yritys ja koti Joutsaan. Loiva siirtyminen Helsingistä maalle onnistui, kun työ on muutenkin luonteeltaan yrittäjän mukana kulkevaa.

Valokuvaaja ja toimittaja Ilona Savitie on tyytyväinen päätökseen palata lapsuuden maisemiin pienelle paikkakunnalle. 15 vuotta sitten työpaikkaa viestinnän töissä piti hakea Helsingistä, mutta yrittäjänä asuinpaikka ei enää rajannut kotiosoitetta. Siirtymä Helsingistä Joutsaan vei käytännössä noin neljä vuotta, ajatuksesta kokeiluun, kesäasumiseen ja lopulliseen muuttopäätökseen.

Työ on täällä samaa kuin isossa kaupungissa, mutta luonto ja hiljaisuus antavat paremmin tilaa ajatuksille.

– Jälkiviisaana on helppo todeta, että Helsinki on minun makuuni ylivirittynyt paikka luovaan työhön. Koskaan ei ole täysin hiljaista, pimeää tai pysähtynyttä, Savitie sanoo.

Maalaismaisema voi olla myös yrityksen valtti

Aamulla Nelostien varresta bussilla työreissulle Helsinkiin, illaksi takaisin kotiin. Sijainti on Savitien mielestä kätevä niin autoilevalle kuin bussilla kulkevalle.

Savitien yritys, Visuaalinen Viestintätoimisto Ilona Savitie, tekee poikkitaiteellisesti valokuvia sekä tekstejä yrityksille ja yksityisasiakkaille. Sivussa kehittyy myös tuotemerkki Torpan Tyttö, jolla on oma verkkokauppa ja jatkossa ehkä muutakin.

Vaikka toimipaikka muuttui, asiakkaat ovat pysyneet ja uusiakin tullut.

– Näköjään asiakkaani löytävät minut myös täältä metsän keskeltä. Se voi olla myös tapa erottua: joskus asiakkaani pyytävät erityisesti päästä kuvauksiin Joutsaan, vaikka itse asuvat Etelä-Suomessa, Savitie kertoo.

Savitie kannustaa muitakin yrittäjiä siirtymään Joutsaan, joko uusina tai paluumuuttajina. Yrittäminen sinänsä ei ole Joutsan kokoisessa pitäjässä sen haastavampaa kuin muuallakaan.

– Täällä on valinnanvaraa asumisessa, liiketiloissa ja vapaissa tonteissa. Hinnat paremmin kuin kohdallaan. Yhteydet etelään ja pohjoiseen ovat hyvät, ja palveluita ilahduttavan paljon. Ilma on raikas, yöllä näet kotiportailta tähdet ja revontulet. Näillä perusteilla oli vaikea löytää syitä jäädä enää kaupunkiin.

Kiinnostaako yrittäminen ja asuminen Joutsassa? Ota yhteyttä ja kerromme lisää.

Lue myös muiden Joutsalaisten yrittäjien kertomaa

Etätyö maalla toi pysyvästi Joutsaan

Valokuvaaja ja toimittaja Ilona Savitie

Tekoälyn vastapainoksi lenkille metsään

Ohjelmistoyritys Fikuro Jussi Seppälä

Perheyritykselle on tärkeää pysyä Joutsassa

Insinöörityö Hentinen Oy Ilkka Hentinen