Joutsassa on aloittanut liikuntaneuvoja

kesäkuuta 11, 2019 at 11:49 ap.

Joutsa Liikkuu -hankkeessa on aloittanut liikuntaneuvoja Helena Kämäräinen. Hankkeen tavoitteena on lisätä liikuntaa joutsalaisten koko elämänkulussa, erityisesti vähän liikkuvien keskuudessa. Hanke edistää varhaiskasvatuksen liikuntamahdollisuuksia sekä perustaa kuntaan uutena palveluna liikuntaneuvonnan yhteistyössä seututerveyskeskuksen kanssa. Varhaiskasvatuksessa tullaan huomioimaan työntekijät, lapset sekä heidän vanhemmat.

Liikuntaneuvonta on maksutonta, henkilökohtaista tai ryhmämuotoista ja lähtee liikkeelle aina asiakkaan tarpeista. Neuvontaan ohjaudutaan terveyskeskushenkilökunnan lähetteellä tai omatoimisesti ajan varaamalla. Liikuntaneuvonta sopii ikään katsomatta kaikille, jotka liikkuvat terveyden kannalta liian vähän tai eivät ole omaa lajia vielä löytäneet. Liikunnan lisäksi huomioidaan ravinto- ja unitottumukset osana kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Liikuntaneuvoja Kämäräinen työskentelee Joutsassa kaksi päivää viikossa tiistaisin ja keskiviikkoisin. Liikuntaneuvonta on hankittu ostopalveluna aluejärjestö Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:ltä, joka on tehnyt liikuntaneuvontaa jo vuodesta 2006 erilaisien hankkeiden muodossa.

Ota rohkeasti yhteyttä:

Helena Kämäräinen
helena.kamarainen@phlu.fi
044 9723141

Tags: