KUULUTUS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 115 a §:N MUKAISESTA ILMOITUKSESTA KOSKIEN ELÄINSUOJAN LAAJENNUSTA

joulukuuta 27, 2019 at 7:52 ap.

Joutsan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle on tullut vireille Joutsan kunnan Uimaniemen kylässä sijaitsevan Hämeenlaakson maitotilan (os. Pertunmaantie 1506, 19650 Joutsa, RN:o 172-413-3-118) ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukainen ilmoitus olemassa olevan ympäristöluvan saaneen eläinsuojan toiminnan olennaisesta muuttamisesta.

Ilmoitus koskee maidontuotannon laajentamista. Tilalla on tällä hetkellä pihattonavetassa 80 lypsylehmää ja tarvittava nuorkarja. Ensimmäisen vaiheen laajennuksen jälkeen, joka toteutetaan nykyisen tuotantorakennuksen sisällä, tilalla tulisi olemaan yhteensä n. 141 lypsylehmää, 44 hiehoa, 75 vasikkaa ja 1 sonni. Toisen vaiheen laajennuksen jälkeen tilalla tulisi olemaan yhteensä noin 220 lypsylehmää, 64 hiehoa, 103 vasikkaa ja 1 sonni.

Pihattonavetassa lanta käsitellään pääosin lietelantana. Poikima- ja hoitokarsina on kestokuivikepohjainen. Kuivalannalla on 16 lehmää, 44 hiehoa, 75 vasikkaa ja 1 sonni.

Tilakeskuksessa on lietesäiliötilavuutta kolmessa säiliössä yhteensä 5 430 m3. Lisäksi rakennetaan uusi etälietesäiliö 1 525 m3. Kuivikelantalan tilavuus on noin 550 m3 ja lisäksi kuivikepohjassa on noin 168 m3 . Tilalla on noin 226 hehtaaria lannanlevitykseen käytettävää peltoalaa.

Ilmoitusasiakirjat ovat yleisesti nähtävillä asiointipisteessä, osoitteessa Länsitie 5, kuulutusajan 23.12.2019 - 21.01.2020. Niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen) on oikeus kirjallisesti tehdä muistutuksia lupa-asian johdosta. Myös muilla kuin asianosaisilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä asiasta. Tekniselle lautakunnalle osoitetut kirjalliset muistutukset ja mielipiteet on toimitettava 21.01.2020 mennessä osoitteella Joutsan kunta, Tekninen ja ympäristöosasto, PL 20, 19651 Joutsa tai sähköisesti osoitteella kirjaamo(@)joutsa.fi. Kirjelmään on liitettävä muistutuksen tai mielipiteen tekijän nimi ja yhteystiedot. Lisätietoja ilmoituksesta ja sen käsittelystä antaa ympäristötarkastaja Marika Masalin-Weijo, puh. 040 3479 209, s-posti marika.masalinweijo(@)joutsa.fi.

Joutsa 20.12.2019

Joutsan kunnan tekninen lautakunta

Tags: