Tavoite
Päivähoidon keskeisena tavoitteina on turvallisuus, lapsen ikää, kehitystasoa ja henkilökohtaisia tarpeita vastaava toiminta ja kaikkinainen huolenpito perushoidon lisäksi yhteistyössä vanhempien kanssa.
Joutsan kunnan tarjoamat päivähoitopalvelut
- päiväkoti Röllissä pääasiassa 3-6-vuotiaille
- virallinen aukioloaika ma pe 6.30 17.15
- osa- ja kokopäivähoito kahdessa ryhmässä
- 6 vuotiaille esiopetusta
- jokaisella lapsella oma hoitaja
- tilapäistä parkkihoitoa sekä varahoitoa pph-lapsille
- ruokailumahdollisuus lähialueen vanhuksille
Päiväkodin vakinaiseen henkilökuntaan kuuluu johtajan lisäksi 4 lastentarhaopettajaa, 2 päivähoitajaa sekä keittäjä.
Henkilökohtaisia tai ryhmänavustajia on palkattu tarpeen mukaan. Siivous ja talonmiespalvelut ostetaan tekniseltä toimelta.
- perhepäivähotona pääasiassa hoitajan omassa kodissa
- hoitoa tarjotaan myös haja-asutusalueella
- hoitoa järjestetään vanhempainrahakauden päätyttyä
- ilta-, yö-, ja viikonloppu hoitoa tarvittaessa
Perhepäivähoitajien määrä vaihtelee hieman hoidon kysynnän mukaan. Heitä on keskimäärin 25.
Hoitomuodon ja -paikan ratkaiseminen
Päivähoidon johtaja ratkaisee lapsen sijoittamisen päivähoitoon otettuaan huomioon vanhempien toiveet , hoidon alkamisajankohdan sekä päivöhoidon kokonaistilanteen.
Hoitopaikkaan tutustuminen
Päivähoidon aloittaminen on suuri muutos lapselle ja koko perheelle. Sopeutumista voi helpottaa tutustumalla etukäteen hoitopaikkaan, sen aikuisiin ja lapsiryhmään. Siihen käytetty aika luo turvallisuutta ja lisää luottamusta eri osapuolten kesken.
Hoidosta sopiminen
Perhepäivähoidon puolella tehdään hoitosuunnitelma vanhempien, hoitajan ja päivähoidon johtajan yhteistyönä. Siinä yhteydessä sovitaan mm. hoitoajoista ja tarjottavista aterioista. Jos hoitoaikoihin tulee myöhemmin muutoksia, niistä on sovittava erikseen päivähoidon johtajan kanssa. Lisäksi keskustellaan lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyvistä asioista, hänen tavoistaan ja tottumuksistaan, erityispiirteistään sekä muista eri osapuolten tärkeinä pitämistä näkökohdista, odotuksista ja toiveista.
Päiväkodin puolella vastaava neuvottelu käydään vanhempien ja lapsen oman hoitajan kesken.
Lapsen luovuttaminen
On tärkeätä tuoda lapsi hoitoon ja hakea hoidosta niin, että joku hoitohenkilökuntaan kuuluva näkee tilanteen. Jos lasta hakee joku toinen henkilö kuin tavallisesti, huoltajan tulee ilmoittaa asiasta päivähoitopaikkaan. Mikäli hakija on alkoholin tai muun päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena, lasta ei luovuteta hakijalle.
Ruokailu
Päivähoidon ruokailukasvatus on sallivaa. Lasta ei pakoteta syömään, mutta pyritään myönteisessä hengessä totuttelemaan terveellisiin monipuolisiin ruokiin ja kauniisiin pöytätapoihin. Päiväkodin ruokalista on Joutsan Seudussa sekä ryhmien ilmoitustauluilla. Perhepäivähoitajien ruokalistat ovat hoitopaikkojen omilla ilmoitustauluilla.
Kokopäivähoidossa oleville tarjotaan pääasiassa aamupala, lounas ja välipala. Poikkeavista ateriayhdistelmistä sovitaan erikseen.
Osapäiväisessä esiopetuksessa oleville tarjotaan aamulla hedelmää tms. "narskupalaa" sekä lounas.
Jos lapsi tarvitsee erityisruokavalion sairautensa takia, siitä on toimitettava asiantuntijan antamat kirjalliset ohjeet.
Varusteet
Päivähoidossa lapsella tulee olla sään edellyttämä vaatetus niin , että hän voi osallistua toimintaan sisällä ja ulkona.
Lisäksi tarvitaan:
- sisätossut tai jarrusukat
- tarvittaessa sadevarusteet
- varavaatteet
- nenäliinoja
- tarvittaessa vaipat
- kampa tai harja
Nimikoidut vaatteet on helppo erottaa toisitaan.
Toiminnasta
Päivähoidon toiminta perustuu suunnitelmallisesti etenevään, kehitystä tukevaan, aiempaan kokemuksen pohjautuvaan ja tilanteiden mukaan joustavasti toteutettuun toimintaan.
Lepo, ohjattu ja vapaa toiminta vaihtelevat päivähoidossa lapsen iästä ja vireystasosta riippuen. Kunkin hoitopaikan päiväjärjestyksen ja viikko-ohjelman näkee ilmoitustaululta.
Päivälepo on terapiaa lapselle. Lepo hetkellä luetaan satuja, kuunnellaan rauhoittavaa musiikkia tai aikuisen laulua. Nukkua ei tarvitse. Vanhempien on syytä keskustella toiveistaan henkilökunnan kanssa lapsen lepohetken suhteen.
Pyrimme tekemään lapsen päivästä kiireettömän ja tunnelmaltaan lämpimän ja onnellisen.
Järjestämme päivähoidossa juhlia ja tapahtumia, joihin toivomme vanhempien osallistuvan, kuten myös päivittäiseen toimintaammekin. Muutama tunti hoitopaikassa kertoo enemmän kuin sata sanaa.
Vanhempien aloitteet, ehdotukset, toiveet ja kritiikki ovat myös tervetulleita.
Työtehtävistä
Työkasvatus on osa päivähoidon arkipäivää. Pyrimme opastamaan lapsia omatoimisuuteen ikä huomioiden ja kantamaan vastuuta myös yhteisistä asioista pienten, lapsille mieluisten työtehtävien avulla.
Sairastaminen/poissaolot
Sairas lapsi ei voi olla päivähoidossa. Päivähoidon aloittaville perheille jaetaan esite "päiväkoti ja tarttuvat taudit". Jos lapsi sairastuu, poissaolosta on ilmoitettava hoitopaikkaan viimeistään siihen aikaan, kun lapsi normaalisti olisi tullut hoitoon.
Jos lapsi sairastuu päivähoidossa, siitä ilmoitetaan vanhemmille.
Tapaturman sattuessa annetaan ensin ensiapu ja viedään tarvittaessa terveyskeskukseen ja otetaan yhteys vanhempiin.
Muista poissa oloista on ilmoitettava heti, kun poissaolo on tullut vanhempien tietoon.
Päivähoito on lapsen "työtä", josta hänen on oikeus olla myös lomalla.
Yhteistyöllä lapsen parhaaksiPäivähoidon henkilökunta työskentelee päivähoitolapsia ja heidän vanhempiaan varten.
Lapsen sopeutumisen ja viihtymisen kannalta on tärkeää, että yhteistyö kodin ja päivähoidon välillä sujuu vaivattomasti.
Yhteistyö on hoito- ja kasvatustyön perusta. Sillä turvataan yhden suuntaiset kasvatustavoitteet sekä johdonmukainen toiminta eri tilanteissa. Toivomme yhteistyön olevan luonnollinen osa jokaista arkipäivää.
Reissuvihko kulkee joka päivä 6-vuotiaiden kodin ja päiväkodin, mutta myös päiväkodin pienempien päivähoitolasten kohdalla kodin ja hoitopaikan välillä vanhempien niin halutessa.
Tiedotamme päivähoidon suunnitelmista ja tapahtumista, josta toivomme saavamme palautetta.
Pulmatilanteissa keskustelemme aina ensin vanhempien kanssa. Tarvittaessa voimme yhdessä kääntyä eri asiantuntijoiden puoleen.
Päiväkodin 6-vuotiaden kohdalla oma hoitaja ja vanhemmat käyvät läpi syksyllä lapsen sen hetkisen kehitystason ja laativat yhdessä tavoitesuunnitelman kehitettävistä alueista toimintakauden alussa. Keväällä katsotaan, miten tavoitteet on saavutettu.
Keskusteluja voidaan käydä aina tarvittaessa. Mikään lasta koskeva asia ei ole liian pieni kerrottavaksi.
Päivähoidon henkilökuntaa sitoo lakiin perustava vaitiolovelvollisuus lasta ja perhettä koskevissa yksityisasiaoissa.
Avoimet ja luottamukselliset suhteet vähentävät epätietoisuutta ja väärin käsityksiä ja auttavat vanhempia ja päivähoidon henkilökuntaa toimimaan lapsen kannalta parhaalla tavalla.
PäivähoitomaksuistaPäivähoidon johtaja päättää sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen sekä sosiaalilautakunnan päätöksen mukaan määräytyvän kuukausimaksun, joka laskutetaan jälkikäteen kotiin lähettävällä laskulla.
Lain mukaan kuukausimaksua pienentävät ainoastaan seuraavat poissaolot:
Muulloin peritään täysi kuukausimaksu.