Sankarihautajaiset Joutsan kirkossa

"Sinne on tietysti tullut murheen viestiä"

JR 43:n kolmas pataljoona joutui 14.8.1941 torjumaan vihollisen vastahyökkäyksen Räisälässä ja tappiot olivat kovat.

Teltassa taas 15.8.41

Terve taas.

Minä kirjoitan nyt kolmannen kerran oman kirjeeni perään. Olemme olleet taas liikkeellä miltei etelää kohti noin 15 km. Sinne on tietysti tullut murheen viestiä ja 14. päivä toi lisää. En osaa kirjoittaa niistä ja olkoon nekin mitä olen kuullut, sillä ne voi olla huhuja. Paitsi Pekkasen Matti on haavoittunut. Elä sentä arvaile paljoksi, sillä ei sentä monta ole joutsalaisia ja eikä toisiaan. Sinnehän tulee heti tiedot. Nyt on vähän sadellut, olisikin väliin tuorestuminen hyvä ettei tarviisi palolla olla, sillä silloinhan syttyy metsäpaloja.

En tiedä miten tässä joudumme seikkailemaan, mutta jos on Joutsassa meidän pataljoonan lomalaisia, niin pääasia on että hommaisit voita, sokeria ei kyllä minulla liikoja ole, mutta saammehan 9 palaa päivässä isoja paloja ja jos on pieniä niin niitä saa 20 kpl ja ettehän siellä saa sitäkään, niin sitä ei tarvii. Sitten nyt meillä on kanttiini josta saamme karamelliä, rinkeliä, korviketta ja on niillä sen sortin rihkamaa muutakin, mutta eihän kanttiini ole aina tavattavissa, kuin ilma tyyntyy.

Siis voi on tärkein ja tietysti kahvi tai teetarpeet, mutta niitä minulla nyt onkin. Tupakkaa on tällä kertaa riittämiin.

Kirjoitin Paalasen Eemelille viimein ilosen kirjeen, mutta taisi olla pahaksi sillä – – – en tarkkaan tiedä veljeksistä. Eipä ole erikoista mitään, mutta suhtautukaa oikein sotaan. Siellä ei kenenkään pitäisi lietsoa toisiin huhuja, ja vaan ainoastaan pysyä ilosena, sillä emme täällä ainakaan osaa surra mitään.

Kirjoita sitten sen puolen siviiliharrastuksia ja jos milloin sattuisi pitkää taukoa meille, niin voin ehkä poiketa siellä, muta nyt ei ole siihen tietoa. Tietysti luulet että minulta on mennyt luonto kaulaan, kun en nyt paljoa viisastellut tähän, mutta kirjoitin nyt näin. Jos joskus ehjänä pääsisin lomallekin, niin yhtämoinen heittiö olisin kuin ennenkin. Niin – kirjoita sitten vaikka pieniä yksityiskohtia sieltä.

Järvilä E.

Kirjoitan pian ehkä Eemelillekin.