Sankarihautajaiset Joutsan kirkossa

Tanssit jäivät kesken

Jaakko Maunulan tanssit jäivät kesken lauantai-iltana 7.10.1939, kun hänen piti lähteä jakamaan miehille kutsuja ylimääräisiin kertausharjoituksiin.

– Olin illalla tanssimassa Nuorisoseurantalolla, kun kesken tanssien sain nipun liikekannallepanomääräyksiä vietäväksi tietylle alueelle. Kuuluin suojeluskuntaan, jonka piti hoitaa määräyksien jakaminen. Tanssit jäivät siltä illalta siihen, kun lähdin heti jakamaan lappuja koteihin. Ensimmäisenä yönä muistan vieneeni määräyksiä Ruokorannan suuntaan. Kaikki paikat eivät edes olleet minulle tuttuja, ja jouduin rämpimään pimeässä syysyössä aina aamutunneille saakka.

– Parin päivän kuluttua eli 10.10. kaikkien piti olla kello 10 kokoontumispaikoilla, joita oli kolme. Minun paikkani oli Suojeluskuntatalo, Jukola, jota rakennettiin parhaillaan. Aamupäivän aikana aloitimme marssin kohti Jyväskylää. Aluksi ei jaettu mitään varusteita, vaan monet lähtivät siviilit päällä matkaan. Suojeluskuntalaisilla oli oma suojeluskuntapuku päällä. Ensimmäinen päämäärä oli Leivonmäki, jossa oli järjestetty tarjoilua.

– Leivonmäellä osallistuimme kenttähartauteen, jonka piti Pertunmaan kirkkoherra. Sieltä marssimme kohti Toivakkaa, missä ruokailimme Nuuttilan talossa. Matkalla kohti Jyväskylää arvelimme, mitä mahtoi olla tulossa. Kaikki eivät oikein uskoneet, että sota todella alkaisi. Monia tuntui eniten harmittavan se, että piti lähteä kesken töiden ylimääräisiä harjoituksia pitelemään. Seminaarinmäellä Jyväskylässä miehet jaettiin yksiköihin. Joukoille jaettiin aseita ja jonkin verran muita varusteita.

– Vaatetusta ei läheskään kaikille riittänyt, mutta joka miehen piti panna kokardi päähineeseen, oli se sitten lippalakki tai karvahattu. Lisäksi kaikille annettiin vyö, jota tarvittiin esimerkiksi patruunalaukkua varten.

– Seminaarin alueelle oli koottu myös hevosia, joita jaettiin Kannakselle lähteville joukoille. Muistelen, että Alpo Onalikin olisi tuonut oman hevosensa mäelle, vaikka Joutsassakin oli hevosotto käynnissä Antti Paavolan johdolla.

– Yhdessä puussa oli riuskanlainen orihevonen kiinni. Hevonen oli määrätty jollekin yksikölle, mutta se oli niin villi, että kun miehet lähestyivät sitä, niin ori hyppäsi kahdelle jalalle ja laukas’ sellaisen potkun, että kukaan ei ottanut sitä. Lauri Manninen, riski maatalon isäntä Vähästä-Joutsasta, tuli paikalle ja sanoi: ”No, tottahan nyt yks’ hevonen viijjää. Onhan niitä käsitelty oriita ennenki!” Ja olipahan miehellä sellaiset konstit, että hän taltutti kaikkien suureksi hämmästykseksi oriin ja otti sen mukaansa pitäen sitä koko talvisodan ajan. Manninen kehui vielä sotareissullakin monesti, että sainpas silloin hyvän hevosen. Lauri saikin tapauksen johdosta lisänimen Ori-Manninen, millä nimellä häntä kutsuttiin koko sota-ajan.

– Jyväskylässä oltiin pari päivää ja sitten noustiin junaan, joka lähti jyskyttämään kohti Kannasta.

Jaakko Maunulan (s. 1914) haastattelu on alunperin ilmestynyt Seppo Pänkäläisen teoksessa Muistojeni Joutsa vuonna 1993. Tätä verkkosivustoa varten tekstiä on hieman muokattu.