Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.07.2021/Pykälä 134


 

Vammaispalvelujen esimiehen virkanimikemuutos määräaikaisesti ajalle 1.8.2021-31.12.2022 sosiaaliohjaajan virkanimikkeeksi.

 

Perusturvalautakunta 16.06.2021 § 64 

 

 

 Asian valmistelijat: perusturvajohtaja Anna-Maija Kääriäinen, puh. 0400 641 105 ja johtava sosiaalityöntekijä Päivi Boualem, puh. 040 358 0009.

 

 

 Joutsan ja Luhangan välinen yhteistyösopimus sosiaalihuollon palvelujen hoitamisesta on voimassa määrä-aikaisesti 1.3.-31.7.2021 ja jatkuen 1.8.2021-31.12.2022. Asiakas kunnan laajentuessa nykyisellä sosiaalityön resurssilla ei voida turvata riittäviä sosiaalihuollon palveluja myös Luhangan kuntalaisille.

 

Vammaispalvelun esimiehen virka on täyttämätön ja siten sen käyttö on mahdollista määrä-aikaisesti Joutsa-Luhanka sopimuksen mukaiseen resurssi tarpeeseen. Luhanka on varmistanut resurssimäärärahan tehtävään talousarviossa.

 

Vammaispalvelun esimiehen virkanimike esitetään muutettavaksi määrä-aikaisesti 1.8.2021-31.12.2022 väliselle ajalle määräaikaiseksi sosiaaliohjaajan viraksi 1.8.2021 alkaen.

 

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Anna-Maija Kääriäinen

 

Päätösehdotus Perusturvalautakunta hyväksyy vammaispalvelun esimiehen määräaikaisen 1.8.2021-31.12.2022 nimikemuutoksen määrä-aikaiseksi sosiaaliohjaajan nimikkeeksi ja esittää edelleen Joutsan kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväsyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 05.07.2021 § 134  

86/01.01.00/2021  

 

 Asian valmistelija(t): Anna-Maija Kääriäinen, puh. 0400 641 105

 

 Joutsan ja Luhangan välinen yhteistyösopimus sosiaalihuollon palvelujen hoitamisesta on voimassa määräaikaisesti 1.3.-31.7.2021 ja jatkuen 1.8.2021-31.12.2022. Asiakaskunnan laajentuessa nykyisellä sosiaalityön resursseilla ei voida turvata riittäviä sosiaalihuollon palveluja myös Luhangan kuntalaisille.

 

Vammaispalvelun esimiehen virka on täyttämätön ja siten sen käyttö on mahdollista määräaikaisesti Joutsa-Luhanka sopimuksen mukaiseen resurssitarpeeseen. Luhanka on varmistanut resurssimäärärahan tehtävään talousarviossa.

 

Vammaispalvelun esimiehen virkanimike esitetään muutettavaksi määrä-aikaisesti 1.8.2021-31.12.2022 väliselle ajalle sosiaaliohjaajan viraksi 1.8.2021 alkaen.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy vammaispalvelun esimiehen virkanimikkeen määräaikaisen muutoksen ajalle 1.8.2021-31.12.2022  sosiaaliohjaajan -virkanimikkeeksi.

 

Päätös Perusturvajohtaja Anna-Maija Kääriäinen oli esittelemässä asiaa kokouksessa.

Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.