Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.08.2021/Pykälä 180


 

Kunnanedustajan määrääminen kutsuntoihin

 

Kunnanhallitus 30.08.2021 § 180  

183/00.00.01/2021  

 

 

 Asian valmistelija(t): kunnanjohtaja Harri Nissinen, puh. 050 654 35

 

Puolustusvoimat/Keski-Suomen aluetoimisto pyytää kirjeellään nimeämään Asevelvollisuuslain 22 § mainitut jäsenet ja heille riittävä määrä varamiehiä kutsuntalautakuntaan.

 

Lautakunnan jäsenillä tulisi olla kokemusta ja näkemystä sosiaalitoimesta sekä nuorison parissa toimimisesta. Kutsunnoilla noudatetaan nuorisolain 1285/2016 mukaisia etsivän nuorisotyön periaatteita, jossa nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot ovat sen estämättä, mitä tietojen salassapidosta säädetään, luovutettava nuoren kotikunnalle etsivää nuorisotyötä varten.

 

Lautakunnan jäsen on mahdollista nimetä useammaksi vuodeksi kerrallaan. Lisäksi pyydetään kunnan edustajaa valittaessa huomioimaan heidän mahdollinen esteellisyytensä, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän sukulaisiaan.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää kutsuntalautakunnan jäsenen ja varajäsenen 31.5.2023 päättyväksi toimikaudeksi.

 

Päätös Kutsuntalautakuntaan nimettiin varsinaiseksi jäseneksi Pauliina Maukonen ja varajäseneksi Harri Nissinen.