Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 271



 

Selvityspyyntö Sote-keskus / aluehallintovirasto

 

Kunnanhallitus 05.07.2021 § 138 

 

 

 

 Asian valmistelija(t): Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki, puh. 0400 646 848

 Kunnanjohtaja Harri Nissinen, puh. 050 654 35

 

Aluehallintovirasto on 26.5.2021 päivätyllä kirjeellä lähestynyt kuntaa. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on hallintokanteluna käsitellyn asian (LSSAVI/ 6382/2019) yhteydessä saattanut Joutsan kunnanvaltuuston tiedoksi sosiaali- ja terveysministeriön 10.4.2019 kirjeessä todetun, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin

kohdistuvien investointien arvonlisäverottomien kokonaiskustannuksien viiden miljoonan rajan ylittymisessä otetaan huomioon samaan hankkeeseen liittyvät osakokonaisuudet. Jos kunta tai kuntayhtymä tekee samaan rakennuskohteeseen lain voimassaoloaikana (1.7.2016-21.12.2022) useita korjaus- tai rakennusinvestointeja, voidaan niiden katsoa kuuluvan samaan investointikokonaisuuteen. Näissä tapauksissa kokonaisarvo lasketaan osakokonaisuuksien yhteenlasketusta arvosta.

 

Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa (548/2016, jälj. rajoituslaki) on voimassa määräajan. Rajoituslain voimassaoloa on jatkettu vuoden 2025 loppuun asti. Samalla sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueita koskevan Paras-puitelain velvoitteita on jatkettu vuoden 2023 loppuun. Lait tulivat voimaan 1.1.2020.

 

Aluehallintovirasto on 13.4.2021 vastaanottanut ilmoituksen, jossa tuodaan esille Joutsan kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon uudisrakennus- ja saneeraushankkeiden ja -suunnitelmien kustannuksia. Ilmoituksen mukaan Joutsan kunnanhallitus on 14.01.2019 §10 arvioinut hankkeen 5,0 miljoonan määrärahan ylittyvän 400.000 eurolla. Lisäksi Joutsan valtuusto on 16.12.2020 hyväksynyt SaKuKo-osaston peruskorjauksen hankesuunnitelman ja rakennusosaan perustuvan kustannusarvion, ja 15.02.2021 §4 hyväksynyt urakoitsijan rakennushakkeen toteuttajaksi. Ilmoituksen mukaan tuleva SaKuKo-osasto on liitetty käytävällä uuteen sote-keskukseen, ja liittyy siten kiinteästi uuteen sotekeskukseen. Entisen terveyskeskuksen korvaamisrakentamiseen on ilmoituksen mukaan sitovasti osoitettu n. 7,4 miljoonaa euroa ja muut hankesuunnitelman mukaiset investointisuunnitelmat kustannukset olisivat kokonaisuudessaan noin 11 miljoonaa euroa.

 

Tämä huomioiden aluehallintovirasto pyytää Joutsan kunnanhallitusta

antamaan selvityksensä seuraavista seikoista:

- Mikä on Joutsan kunnan merkittävien sosiaali- ja terveydenhuollon

rakennuksiin kohdistuvien investointien kokonaisarvo huomioiden

osakokonaisuuksien yhteenlaskettu arvo?

- Jos sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin kohdistuvia investointeja

koskevien sitoumusten arvonlisäverottomat kokonaiskustannukset

ylittävät viisi miljoonaa euroa, onko Joutsan kunta hakenut sosiaali-

ja terveysministeriöltä poikkeuslupaa em. arvonlisäverottoman

euromäärän ylittäviin merkittäviin sosiaali- ja terveydenhuollon investointeihin?

Onko STM myöntänyt poikkeusluvan?

- Onko Joutsan kunnalla muita rajoituslain tai Paras-puitelain velvoitteisiin

liittyviä rakennusten ja toimitilojen vuokra- tai muuta käyttöoikeutta

koskevia sopimuksia, tai yhteistyöhankkeita yksityisten sosiaali-

ja terveydenhuollon palveluntuottajien kanssa?

 

Esityslistan liitteenä on kunnanhallituksen selvitys.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa liitteen mukaisen selvityksen aluehallintovirastolle.

 

Päätös Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 29.11.2021 § 271  

172/10.03.02.00/2021  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen, puh. 040 358 0007

 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on 14.3.2021 vastaanottanut ilmoituksen, jossa tuodaan esille Joutsan kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon uudisrakennus- ja saneeraushankkeiden ja -suunnitelmien kustannuksia.

 

Ilmoituksen mukaan Joutsan kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin kohdistuvien investointeja koskevien sitoumusten kokonaiskustannukset ylittävät kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa annetun lain (548/2016, jälj. rajoituslaki) edellyttämän viiden miljoonan euron rajan selvästi. Ilmoituksen mukaan Joutsan kunnanhallitus on 14.01.2019 §10 arvioinut uuden sote-keskuksen 5,0 miljoonan määrärahan ylittyvän 400.000 eurolla. Lisäksi Joutsan valtuusto on 16.12.2020 hyväksynyt SaKuKo-osaston peruskorjauksen hankesuunnitelman ja rakennusosaan perustuvan kustannusarvion, ja 15.02.2021 §4 hyväksynyt urakoitsijan rakennushakkeen toteuttajaksi. Ilmoituksen mukaan tuleva SaKuKo-osasto on liitetty käytävällä uuteen sote-keskukseen, ja liittyy siten kiinteästi uuteen sotekeskukseen. Entisen terveyskeskuksen korvaamisrakentamiseen on ilmoituksen mukaan sitovasti osoitettu n. 7,4 miljoonaa euroa ja muut hankesuunnitelman mukaiset investointisuunnitelmat kustannukset olisivat kokonaisuudessaan noin 11,4 miljoonaa euroa.  

 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on ratkaissut asian päätöksessään 24.11.2021. Aluehallintovirasto katsoo, että Joutsan kunta on toiminut käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella kyseisessä asiassa asianmukaisesti. Aluehallintovirasto arvioi, että hankkeen muutos- ja lisätöistä aiheutuva Joutsan Sote-keskuksen rakennushankkeen kokonaiskustannuksien ylittyminen 156 013 eurolla ei ole merkittävä. Aluehallintovirasto kuitenkin viittaa rajoituslain 6 §:ään. Lainvastaisen sopimuksen mitättömyydestä johtuvista investointien kustannuksista ja muista mahdollisista investointeihin liittyvistä seuraamuksista vastaavat kunta, kuntayhtymä tai niiden omistama yhtiö, jos ne eivät ole hakeneet poikkeuslupaa tai ovat menetelleet poikkeusluvan vastaisesti. Valvonta-asian käsittely aluehallintovirastossa päättyy.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saaduksi Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston valvontapäätöksen.

 

Päätös Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen: Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saaduksi Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston valvontapäätöksen ja lähettää päätöksen valtuustolle tiedoksi.

Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.