Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 6


 

Arviointikertomuksen 2022 laadintasuunnitelma

 

Tarkastuslautakunta 14.02.2023 § 92  

296/00.03.01/2022  

 

 

 

Asian valmistelija(t): Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Eero Peltoniemi

  

 

Puheenjohtajan ehdotus Tarkastuslautakunta laatii aikataulun kunnan hallinnon ja talouden arviointikertomuksen 2022 laadinnasta.

 

Päätös Tarkastuslautakunnan seuraava kokous 4.4. Kokouksessa kuullaan tilintarkastajan seloste ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2022, käynnistetään arviointikertomuksen laadinta ja laaditaan tarkastussuunnitelman kuluvalle valtuustokaudelle.
 
Lautakunnan jäsenet perehtyvät aiemmin sovittuihin alueisiin ja jokainen valmistelee omaa pohjaa sen mukaan seuraavaan kokoukseen.

Tarkastuslautakunnan jäsenille toimitetaan kunnan tilinpäätös paperisena kun se valmistuu.

Arviointikertomus oltava valmiina viimeistään toukokuussa.