Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.05.2023/Pykälä 56


# Lämpökolmikon kirje

 

Lämpökolmikko Oy

 

Tekninen lautakunta 23.03.2023 § 35 

 

 

 

 Asian valmistelija(t): Tekninen johtaja Arttu Mönkölä

 

Leivonmäella toimiva lämpölaitos Lämpökolmikko Oy on lähestynyt Joutsan kuntaa kirjeellä 3.3.2023.

 

Kirjeessä Lämpökolmikko ehdottaa lämmöntuottamista jo nyt lämmitettäviin Joutsan kunnan kiinteistöihin siten, että Lämpökolmikko myy yrityksen kolmannelle osapuolelle.

 

Kirjeessä esitetään putken rakentamista Kurkiauran koululle lämpölaitokselta. Lisäksi kirjeessä edellytetään vesi-ilmalämpöpumppujen poistamista kiinteistöltä ja sopimuksella turvaamista, ettei lämpöä tuoteta muilla kuin varavoimalla häiriötilanteessa. Putken rakentamisen kustannukset ovat kirjeessä katsottu kunnan liittymismakuksi. Sopimus tulisi olla 10 vuotta voimassa.

 

Lämpökolmikko Oy:n lähettämä kirje esityslistan liitteenä.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Arttu Mönkölä

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Muutettu päätösehdotus Asia jätetään pöydälle asian lisäselvittelyä varten.

 

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 17.05.2023 § 56  

67/10.03.02.01/2023  

 

 

 Asian valmistelija(t): Arttu Mönkölä

 

Tekninen johtaja on pyytänyt lisätietoja tekniselle lautakunnalle Lämpökolmikko Oy:n lähettämään kirjeeseen liittyen. Lisäselvitykset ovat teknisen lautakunnnan ohjeistuksen mukaan koskeneet toiminnan mahdollista jatkajaa, aikataulua, asiakaskantaa ja muita ehtoja toiminnan järjestämiseen liittyen.

 

Toiminnan järjestämiseen on selvitetty mahdollisia varavaihtoehtoja eri lämmitysratkaisuista kiinteistöjen suhteen.

Lämpökolmikko Oy:n selvityksen mukaan toiminta jatkuisi suoraan uudella sopimuksella Joutsan kunnan kanssa, lähetetyn kirjeen mukaisesti.

 

3.3.2023 lähetetyn kirjeen mukaisen ehdon vesi-ilmalämpöpumpun poistamisesta kiinteistöltä on lisäselvityksen mukaan säilytettävä toiminnan kannattavuuden vuoksi.

 

Lämpökolmikko Oy:n antamat lisäselvitykset esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Arttu Mönkölä

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää jatkotoimista Lämpökolmikko Oy:n kirjeen johdosta.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti, että ei hyväksy Lämpökolmikko Oy:n esittämiä sopimusehtoja.