Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opistolautakunta
Pöytäkirja 31.05.2023/Pykälä 58


 

Kädentaitojen opettajan toimivapaa

 

Opistolautakunta 31.05.2023 § 58  

115/01.01.03/2023  

 

 

 Asian valmistelija(t): Puulan seutuopiston rehtori Kari Kropsu, puh. 040 653 3165

 

 

Puulan seutuopiston taidekoulun ja kädentaitojen vastaava opettaja Niina Lahikainen anoo toimivapaata 1.8.2023-1.8.2024. Anomuksessaan Niina Lahikainen ilmoittaa, että hän voi tehdä toimivapaansa aikana taidekoulun ja kädentaitoryhmien muuta työtä ja kevään suunnittelutyötä 150-200 tuntia.

 

Niina Lahikainen on ollut viranhaltijapäätöksellä 11.5.2022 § 3/22 toimivapaalla 1.8.2022-31.7.2023.

 

Joutsan kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus / lautakunta päättää alaisensa henkilöstön virka- ja työvapaan myöntämisestä yli vuoden kestävien vapaiden osalta. Enintään vuoden kestävät harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat myöntää lähiesimies.

 

Esittelijä Seutuopiston rehtori Kari Kropsu

 

Päätösehdotus Opistolautakunta myöntää Puulan seutuopiston taidekoulun ja kädentaitojen vastaavalle opettajalle Niina Lahikaiselle toimivapaan 1.8.2023-31.7.2024. Toimivapaan aikana tehtävästä muusta työstä ja sen määrästä sovitaan rehtorin kanssa.                                                         

 

Päätös Opistolautakunta myönsi Puulan seutuopiston taidekoulun ja kädentaitojen vastaavalle opettajalle Niina Lahikaiselle toimivapaan 1.8.2023-31.7.2024. Toimivapaan aikana tehtävästä muusta työstä ja sen määrästä sovitaan rehtorin kanssa.