Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 121


# Oikaisuvaatimus KH 8.5.2023 § 92

 

Oikaisuvaatimus / kunnanhallituksen päätös 8.5.2023 § 92 lausunto maakuntakaavasta

 

Kunnanhallitus 29.05.2023 § 121  

104/10.02.00/2022  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Valtuutettu Kalle Willman on tenhyt oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen päätöksestä 8.5.2023 / § 92, Lausunto Keski-Suomen maakuntakaava 2040 – viranomaisehdotus. Oikaisuvaatimuksessaan Willman vaatii päätöstä kumottavaksi virheellisessä järjestyksessä syntyneenä ja lainvastaisena.

 

Ensi vaiheessa on selvitettävä, täyttyvätkö edellytykset oikaisuvaatimuksen ottamisesta käsiteltäväksi. Päätös ei ole ollut oikaisvaatimuskelpoinen, sillä se koskee asian valmistelua. Näin ollen asiassa ei ole ollut oikaisuvaatimusoikeutta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.