Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 20


# Kulttuuritoimen avustukset 2024

 

Kulttuuritoimen avustukset v. 2024

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 26.03.2024 § 20  

48/02.03.01.00/2024  

 

 

 Asian valmistelija: Kirjasto- ja kulttuuritoimen päällikkö Nina Kuikka, puh. 040 725 8056

 

 

Kunnan avustukset vuodelle 2024, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen avustukset, ilmoitettiin haettavaksi 31.1.2024 Joutsan seudussa julkaistulla ilmoituksella sekä kunnan verkkosivuilla. Avustusten haku päättyi 29.2.2024 klo 15.

 

Kulttuuritoimen toiminta- ja kohdeavustuksiin on varattu kuluvalle vuodelle 6 000 euroa.

 

Yleisavustusta voidaan myöntää kohdeavustuksian rekisteröidyille yhdistyksille, yksityishenkilöille suunnattuina kulttuuriavustuksina ja kohdeavustuksina järjestöille ja yhdistyksille.

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunnan vahvistamien kulttuuriavustusten myöntämisen kriteerien mukaan kulttuuritoimen avustustoiminta on aina kohdennettua ja harkinnanvaraista.

 

Kulttuuriavustushakemuksia saapui yhteensä 12 kpl. Haettujen avustusten yhteismäärä on 16.283,90 euroa. Kirjasto- ja kulttuuritoimen päällikkö on tarkistanut hakemukset liitteineen ja pyytänyt lisäselvityksiä vahvistettujen kriteerien mukaisesti.

 

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päättää myöntää kulttuuritoimen avustukset vuodelle 2024 annetun esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päätti myöntää kulttuuritoimen avustukset vuodelle 2024 annetun esityksen mukaisesti.