Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 04.04.2024/Pykälä 16


 

Muut asiat

 

Tarkastuslautakunta 04.04.2024 § 16  

    

 

 

 

 

 

Päätös Kalle Willman on toimittanut 28.2.2024 tarkastuslautakunnalle aloitteen koskien sitä, että tarkastuslautakunta tutkii ja arvioi sekä esittää johtopäätöksensä arviointikertomuksessaan erityisesti vuodelta 2023 kunnan henkilöstön palkitsemisessa käytetystä hallintomenettelystä ePassin myöntämisessä. Tarkastuslautakunta keskusteli asiasta ja totesi, ettei aloitteen käsittely kuulu tarkastuslautakunnalle. Tarkastuslautakunta päätti siirtää aloitteen kunnanhallitukselle.