Joutopäivien ohjelma ja aikataulu
Lauantai 1.7. | Talomuseo
Joutsan Joutopäivät järjestetään 1.–2.7.2023 Talomuseolla ja Taidelaitos Haihatuksessa. Kyläjuhlat järjestetään jo 51. kerran!
Lauantaina 1.7. klo 10–18 Talomuseolla nähdään Joutopäivien uudistuvat maalaismarkkinat. Leivonmäkeläinen laulaja-lauluntekijä Eva Vikman tähdittää markkinahumun päivätanssit, minkä lisäksi alueella kuullaan trubaduurien musisointia. Lauantain ohjelmassa kaiken muun lisäksi sahdinvalmistuksen SM-karsintakilpailu. Alkuiltapäivästä vetäistään käyntiin Sahti, Sauna ja Satriani -tapahtuma, jossa voi ottaa löylyt Ford Transit-saunassa Joe Satriani -coverbändin säestäessä löylyjä! Omat pyyhkeet mukaan.
Talomuseon alueella nähdään myös työnäytöksiä ja järjestetään yhteisöllisiä pelejä. Alueella on anniskelu koko tapahtuman ajan. Vapaa pääsy!
Lauantai-ilta Talomuseolla jatkuu klo 18 eteenpäin maksullisena tapahtumana. Rinnelavalla esiintyy legendaarinen Ismo Alanko viisihenkisen bändinsä kanssa. Helmikuussa uuden albumin “Me olemme ihme” julkaissut Alanko on huikeassa nosteessa. Levy nousi suoraan listan kärkipaikoille ja kevätkiertue on ollut loppuunmyyty useilla paikkakunnilla. Keikkakritiikit ja yleisön palaute ovat olleet ylistäviä. Ismo Alangon lämppärinä toimii rockin nuori konkari Maria Mattila aka Mara Balls, joka on esiintynyt isoilla lavoilla, mm. Popedan kanssa ja niittänyt mainetta ympäri Suomea räjähtävillä livevedoillaan.
Hanki liput (22/35 + palvelumaksu) iltaohjelmaan (Ismo Alanko & Mara Balls)!
Liput lauantain iltaohjelmaan saat ostettua täältä: biletti.fi
Lauantain aikataulu
Klo 10
TRUBADUURI Juha Rupposen iskelmäkaruselli viihdyttää markkinalavalla.
Alueella luvassa monenlaisia perinnenäytöksiä, sepäntöistä aina sahdinvalmistukseen.
Klo 11
Arkeologi Mikko Moilanen (FT, seppä) esitelmöi suomalaisista miekkalöydöksistä sekä niihin liittyvistä sepäntöistä- ja taidoista museon päärakennuksessa.
Perinnenäytökset jatkuvat alueella.
Klo 12
Tule tutustumaan sahdinvalmistuksen saloihin, kun alueen sahtitaiturit ottavat mittaa toisistaan SM-karsintojen merkeissä. Suomen mestaruuden 31-vuotiskilpailu järjestetään Nakkilassa la 5.8.2023. Alkukarsinnat järjestetään pitäjäkohtaisesti.
Tutustu aiheeseen lisää Suomen sahtiseuran sivuilla:

Folkloristi ja tutkija Elina Pylsy-Komppa esitelmöi joutsalaisista käsityötaidoista museon päärakennuksessa. Alustuksen jälkeen kuullaan yleisön kertomuksia ja muisteloita aiheesta.
Perinnenäytökset jatkuvat alueella.
Klo 14
Tunnin kantrifestarit Topin tapaan Markkinalavalla. Stetson päähän ja menoksi! Virittäydy tunnelmaan kuuntelemalla kokoonpanon singlet Spotifysta!
Klo 15

Eva Vikmanin swingahtavat päivätanssit Areena-lavalla klo 15-16. Hurmioidu kesäiseen tanssiin ikivihreiden ja uudempien tanssikappaleiden tahdissa. Tyyli on vapaa!
Lisätietoa artistista: https://evavikman.fi/
Virittäydy tunnelmaan kuuntelemalla Eva Vikmanin tuotantoa Spotifysta!
Klo 17
Talomuseon portinpielessä lämmitellään Ford Transit-sauna klo 17-19, jossa voi ottaa kunnon löylyt Satch Machinen soittaessa Joe Satriani -covereita. Omat pyyhkeet ja vihdat mukaan.
Klo 18
Klo 18 ilmainen sisäänpääsy Talomuseon alueelle päättyy. Alueelle pääsevät vain iltaohjelmaan lipun ostaneet asiakkaat.
Ilta talomuseolla
Klo 18.00-23.00
PÄÄSYMAKSU – Katettu katsomo suojaa sateen yllättäessä!
Liput: biletti.fi
22 € / 35 €
+ 2 € palvelumaksu
Illan aikataulu
Alueelle pääsee klo 18 jälkeen vain pääsylipun ostaneet. Illan starttaa DJ.
Rokin nuori konkari Maria Mattila tarjoilee tiukkaa hikistä ajoa ja hengästyttäviä kitarahetkiä!
Lisätietoja bändistä: http://www.maraballs.com/
Virittäydy tunnelmaan kuuntelemalla Mara Ballsin biisejä Spotifysta!
Lauantain jatkoklubi | Ravintola Huttula
Lauantaina 1.7.2023 KLO 21-04
Esiintymässä THE BLOOD SAUSAGE BOYS (00:30). Diskojytästä vastaa DJ VILUNKI 3000!
Liput 10 €
Sunnuntai 2.7. | Haihatus
Sunnuntaina 2.7. Joutopäivien ohjelma jatkuu Haihatuksessa, jossa on luvassa maksuton Lasten MusaSunnuntai klo 12–16. Tule nauttimaan koko perheen kanssa lastenmusiikista, työpajoista ja muusta leikkisästä ohjelmasta! Haihatukseen voit ottaa eväät mukaan ja pitää piknikin samalla kun nautit upeasta taideympäristöstä.
Sunnuntain aikataulu
Klo 12-16
Koko perheen piknik-tapahtuma. VAPAA PÄÄSY!
Kansanmusiikillinen ja leikkisä Mytty sekä liikunnallinen Mimi & Kuku riemastuttavat eloisilla ja iloisilla esityksillään. Ota eväskori ja viltti kainaloon ja vietä perhelounas Haihatuksen permannolla. Haihatuksen kesänäyttely ”Kaiken takana” avoinna sunnuntaivieraille.

Klo 17
Haihatuksessa nähdään fyysistä ja visuaalista teatteria yhdisteleva Into the Wild, jonka näytöksiä on myös aiemmin viikolla.
Liput (10/15€): haihatus.fi
Sunnuntain jatkoklubi | Ravintola Kellari
Sunnuntaina 2.7.2023 KLO 18-02
Lauteilla oululaista räävitöntä rokkia, FERNET UNDERGROUND ja TBA!
Lataa PDF
Joutoviikko 3.–9.7.
Joutopäiviä seuraa tapahtumantäyteinen Joutoviikko 3.–9.7. ympäri Joutsaa, jonka järjestämiseen ovat tervetulleita kaikki paikalliset yritykset, yhdistykset ja yksittäiset henkilöt.
Suunnittele oma tapahtumasi ja ilmoita itsesi mukaan oheisen linkin kautta: https://www.joutsa.fi/jouto/joutoviikko/#ilmoittautuminen
Joutoviikolla on luvassa on mm. paikallisten toteuttamia saunatapahtumia, taidetyöpajoja, opastettuja teemakierroksia ja konsertteja Joutsan alueella.
Joten merkkaa kalenteriisi Joutopäivät ja Joutoviikko, niin näemme siellä joutsaisissa merkeissä!