Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 91


 

Lausunto hallinto-oikeudelle / Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenen valinta

 

Kunnanhallitus 11.04.2022 § 91  

156/00.00.01/2021  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Kunnanvaltuutettu Kalle Willman on tehnyt Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kunnallisvalituksen koskien Joutsan kunnanvaltuuston päätöstä 21.2.2022/5 § Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan eroilmoitus.

 

Valittajan vaatimuksena on: Valituksen kohteena oleva päätös on kumottava lain vastaisena ainakin siltä osin, kuin 1. minulta estettiin oikeus osallistua tarkastuslautakunnan uuden puheenjohtajan ja jäsenen valintaan sekä 2. Eero Peltoniemen valinta uudeksi puheenjohtajaksi vaalikelvottomuuden takia.

 

Valittaja perustelee vaatimuksiaan seuraavasti:

-          Minut estettiin siis osallistumasta tarkastuslautakunnan uuden jäsenen, varapuheenjohtajan ja puheenjohtajan valintaan.

-          Puheenjohtaja esti toiminnallaan keskustelun esteellisyydestäni.

-          Kunnanhallituksen valtuuston kokoustauolla pidetyn pöytäkirjan mukaan pöytäkirja olisi tarkastettu kokouksessa. Liitteestä 4. käy kuitenkin ilmi, että pöytäkirja tarkistettiin sähköisesti jäsenten toimesta siten, että viimeinen allekirjoitus saatiin vasta 27.02.2022 (Liite 5.).

 

-          Tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi valittu Eero Peltoniemi on toiminut monia vuosia kunnan omistaman tulosyksikön, Joutsan Kinon vastaavana hoitajana. Hän on siis oikeussuhteessa kuntaan. Kuntalain 75 §:n mukaan hän on siten vaalikelvoton tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi.

-          Tarkastuslautakunnassa esteellisyys aiheuttaisi ratkaisemattomia ongelmia laadittaessa arviointikertomusta kunnanhallituksen ja sen alaisesta eli lähes kaikesta toiminnasta kunnassa.

 

Joutsan kunnanhallituksen lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

 

Valittaja, valtuutettu Kalle Willman ilmoitti esteellisyydestään valtuuston kokouksessa 21.2.2022/5 § aluksi. Valtuusto myönsi eron valtuutettu Willmanille. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja määritti valtuuston kokoukseen tauon, jonka aikana pidetyssä kunnanhallituksen kokouksessa kunnanhallitus täydensi esitystään. Alkuperäinen esitys koski ainoastaan eron myöntämistä valtuutettu Willmanille, mutta täydennysesitys koski myös uuden tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valintaa valtuuston eropäätöksen jälkeen. Kunnanvaltuusto jatkoi pykälän käsittelyä kokoustauon jälkeen täydennetyn esityksen pohjalta. Kalle Willman oli ilmoittanut esteellisyydestään 5 §:n kohdalla ja oli siten edelleen esteellinen osallistumasta asian käsittelyyn.

 

Kunnanhallituksen valtuuston kokoustauolla pidetyn kokouksen pöytäkirja tarkastettiin kunnanhallituksen kokouksessa. Joutsan kunnan vakiintuneiden pöytäkirjojen allekirjoitustavan mukaisesti pöytäkirjat allekirjoitetaan sähköisesti ja ne tallentuvat siten sähköiseen arkistoon. Tämän vuoksi jo kokouksessa tarkastettu pöytäkirja kävi myöhemmin sähköisellä allekirjoituskierroksella, jotta pöytäkirja saatiin tallennettua sähköiseen muotoon.

 

Kuntalain 75 §:ssä todetaan, että tarkastuslautakuntaan vaalikelpoinen ei ole:

4) henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa kunnan määräysvallassa olevassa yhteisössä tai säätiössä

 

Valtuutettu Eero Peltoniemi on Joutsan Kinon vastaava hoitaja, minkä tehtävän hoitamisesta hän saa palkkioita aivan kuten luottamustehtäviensäkin hoitamisesta. Peltoniemi ei siis ole kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa Joutsan kuntaan. Kunnanhallitus katsoo, että kuntalain 75 § ei siis rajoita Peltoniemen valintaa tarkastuslautakuntaan. Peltoniemi on toiminut tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana sekä valtuuston toisena varapuheenjohtajana elokuusta 2021 saakka. Kunnanhallitus katsoo, että tosiasiallisesti Peltoniemen rooli tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana ei eroa tarkastuslautakunnan puheenjohtajan tehtävästä ja hän valveutuneena valtuutettuna osaa jäävätä itsensä tarkastuslautakunnassa esimerkiksi sellaisista asioiden käsittelyistä, joita hän on läsnäolo- ja puheoikeudella ollut käsittelemässä kunnanhallituksessa.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa asiassa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle yllä olevan lausunnon.

 

Päätös Heikki Kuurne (osallisuusjäävi) ja Eero Peltoniemi (osallisuusjäävi) poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.