Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.03.2023/Pykälä 35


# Lämpökolmikon kirje

 

Lämpökolmikko Oy

 

Tekninen lautakunta 23.03.2023 § 35  

67/10.03.02.01/2023  

 

 

 Asian valmistelija(t): Tekninen johtaja Arttu Mönkölä

 

Leivonmäella toimiva lämpölaitos Lämpökolmikko Oy on lähestynyt Joutsan kuntaa kirjeellä 3.3.2023.

 

Kirjeessä Lämpökolmikko ehdottaa lämmöntuottamista jo nyt lämmitettäviin Joutsan kunnan kiinteistöihin siten, että Lämpökolmikko myy yrityksen kolmannelle osapuolelle.

 

Kirjeessä esitetään putken rakentamista Kurkiauran koululle lämpölaitokselta. Lisäksi kirjeessä edellytetään vesi-ilmalämpöpumppujen poistamista kiinteistöltä ja sopimuksella turvaamista, ettei lämpöä tuoteta muilla kuin varavoimalla häiriötilanteessa. Putken rakentamisen kustannukset ovat kirjeessä katsottu kunnan liittymismakuksi. Sopimus tulisi olla 10 vuotta voimassa.

 

Lämpökolmikko Oy:n lähettämä kirje esityslistan liitteenä.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Arttu Mönkölä

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Muutettu päätösehdotus Asia jätetään pöydälle asian lisäselvittelyä varten.

 

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.