Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 59


# Äänestystiedot

 

Esityslistan hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 18.03.2024 § 59  

    

 

 

 Kokouskutsun yhteydessä on toimitettu kokouksen esityslista liitteineen. Joutsan kunnan hallintosäännön 132 § mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

 

 Joutsan kunnan hallintosäännön 133 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä kokouksen esityslistan

 

 

Päätös Kalle Willman esitti, että pykälät 12 ja 13 poistetaan kokouksen esityslistalta. Jussi Lehtonen ja Marili Rausch kannattivat Kalle Willmanin esitystä.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja määritti äänestysesityksen siten, että ne jotka kannattavat lisälistan hyväksymistä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Kalle Willmanin tekemää ja Jussi Lehtosen ja Marili Rauschin kannattamaa vastaesitystä, äänestävät EI.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 JAA ja 3 EI ääntä.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Äänestystiedot
 Jaa / Ei / Tyhjä