|
|
Kivisuo
– kertomuksia
Emmi Leppänen Sorsan talosta
muistelee lapsuuden joulujaan:
”On paljon eroa nykyjoulun ja entisen lapsuuteni joulun
välillä. Joulun valmistelut alkoivat jo melkein
syksyllä. Kun pukinkonttiin haluttiin saada jotain
tarpeellista ja
lämmintä, esim. miehille uudet villatakit tai
puserot, piti
langat kehrätä villoista ensin langoiksi ja
äiti vei
langat kutojalle. Muistan kun hän meni aina sinne hevosella ja
taas haki valmiit työt pois. Maksuna rahan lisäksi
oli lihaa
ja voita, lämpimäisleipä ja maitohinkki.
Sukat ja
lapaset kyllä tehtiin kotona.
Toinen ajoissa tehtävä työ oli possun
teurastus,
että saatiin kinkku suolaan. Samalla oli aina sitten kutsut
naapureille tappaisia syömään,
niitä kun keitettiin
isolla padalla. Ellei kaikkia naapureita kutsuttu, vei äiti
aina
kupilla heille kotiin. Se oli hyvä vanha tapa, eihän
silloinkaan kaikilla ollut possua.
Äiti teki myös lipeäkalan itse. Ne kuivat
turskat
isä toi kaupasta ja äiti liotti ne vedessä
pehmeiksi ja
laittoi tuhkasta lipeää, jossa kalat pidettiin
määräajan, huuhdeltiin hyvin ja jouluaattona
ensikerran
syötiin. Riitti niitä useammaksikin kerraksi! Tuokin
työ
oli varmasti raskasta, kun kylmissä paikoissa ja
jäisillä kipoilla vettä nostettiin kaivoista
ja
kannettiin kymmeniä ämpäreitä
lipeäkalankin
tekoa varten.
Sitten vähitellen alettiin joulupyykki ja siivoukset, kaikki
vaatteet piti jouluna olla puhtaana. Huoneet siivottiin,
seinät
ripsuttiin ja ikkunat, ovet, komerot ja koko koti oli suursiivouksen
kohteena. Siihen aikaan oli olkipatjat, oljet vaihdettiin, puhtaat
lakanat pantiin jouluksi sänkyihin. Koti tuoksui puhtaalle.
Isällä oli tapana naisväen harmiksi tuoda
pärepuita tupaan ja tehdä uusia pärekoppia
jouluksi.
Tuli siitä raikas pihkantuoksu tupaan, mutta ei voinut tuvan
lattiaa siivota, ennen kuin isä sai kopat valmiiksi.
Äiti leipoi jouluksi hyvää
hiivaleipää aaton
aattona ja sitten pantiin kinkku sinne uuniin usein yöksikin.
Kyllä sitä yöllä seurattiin ettei
palanut.
Myös laatikot tehtiin aatonaattona.
Jouluaattona herättiin aikaisin, usein äiti leipoi
pullaa
silloin. Joulukuusi tuotiin tupaan, ja siihen aikaan lapsuudessani oli
oikeat kynttilät, jotka sytytettiin joulupukkia odotellessa.
Seimen lapsesta kerrottiin. Joulu oli tullut tupaan.
Meillä oli tapana, että lapsienlapset tulivat
jouluaattona
syömään. Isä laittoi hevosen
hakemaan veljien
perheet meille. Meistä lapsista se oli hauskaa ja
vielä
ikääntyneinäkin sitä muistellaan.
Piirileikkiä
leikittiin kuusen ympärillä, kuusi oli silloin aina
keskellä lattiaa.
Jouluaamuna mentiin aina kirkkoon hevosella, sinne lähti
jokainen
paitsi yksi jäi kotimieheksi, eläinten hoidon vuoksi
ja uunit
lämmitettiin myös. Kun kirkkomiehet tulivat kotiin
oli
kirkkokahvit odottamassa ja kohta syötiin uunissa
lämmenneitä ruokia. Vieläkin tunnen tuon
jouluisen
tuoksun.
Ruuan jälkeen alkoi hiljaisuus, mentiin ruokalevolle.
Kirkkoonlähtö oli jo viimeistään
puoli viisi
aamulla, joten pienet unet olivat tarpeen. Muuten
joulupäivä
vietettiin aina kotona, lukien ja muistan, että laulettiinkin
tuttuja joululauluja. Tapaninpäivänä mentiin
usein
naapureihin ja päinvastoin.
Loppiaisena oli sitten kuusen riisujaiset, meille kokoontui
kylän
väkeä, lapsia ja joku aikuinenkin. Äiti
piiritti
meitä kuusen ympärillä ja laulettiin
joululauluja,
minkä jälkeen kuusessa olevat kynttilät ja
koristeen
otettiin pois. Mahdolliset kuusenkaramellit annettiin lapsille ja
seuraavana aamuna kuusi vietiin ulos.
Muistoissani elän lapsuuden joulut yhä uudelleen ja
ne
liittyvät elämäni helminauhaan
lämpimästi
säteillen.”
Emmi Leppänen muistelee lapsuuden jouluja Sorsan tuvassa.
|
|
