Kivisuo tarinoita

Etusivulle
Kylä ennen ja nyt
Kylänväki toimii
Kylän yritykset
Kyläalbumi
Linkit

Kivisuo – kertomuksia

Alla oleva artikkelin kirjoittaja, maanviljelijä Heikki Pappinen (s 1936) on ikänsä asunut Kivisuolla. Puukemian aikana Heikki Pappinen oli 9-17 –vuotias. Artikkeli on julkaistu aiemmin Leivonmäki-Seuran kotiseutujulkaisussa, Havuhuuppo -lehdessä vuonna 1993:

Kivisuo - Leivonmäen Klondyke

Ennen vuotta 1945 oli Kivisuo tunnettu vain joinakin vuosina hyvistä lakkapaikoistaan. Muu hyötykäyttö rajoittui muutaman tilan kuiviketurpeen ottoon. Lisäksi oli suolla olevalla Kivijärvellä hyötykäyttöä hyvänä kalapaikkana. Se, että tieto Kivisuosta tuli julkisuuteen muuallakin kuin lähiympäristössä, johtui toisen maailmansodan aikaan vallinneesta sokerin ja polttoaineen puutteesta; valtion toimesta perustettiin yhtiö nimeltä Puukemia Oy, jonka rahoittajana oli alkoholiliike, Oy Alko Ab.

Vuonna 1945 alkoi Kivisuolla suuri muutos. Ensin tulivat tutkijat ja suunnittelijat, sitten alkoi Kivisuon kuivattaminen. Tämä käynnistettiin Kivijoen kaivuulla, mikä olikin kova urakka sen aikaisin välinein. Tosin oli paljon miehiä, hevosia ja räjähdysaineita käytettävissä.

Joen kaivuun seurauksena Kivijärvi kuivui lähes täydellisesti. Pohjalta paljastui lukuisa määrä vanhoja, polttamalla tehtyjä puuruuhia, jotka olisivat varmaan olleet mielenkiintoisia muinaistutkijoille. Myös päreistä tehtyjä katiskoita oli monia. Kaikki nämä vanhat välineet tuhoutuivat ajan melskeessä.

Kivijärven laskun jälkeen alkoi Kivisuon ojittaminen ja tien rakentaminen Rutalahdesta Kivisuolle. Samalla kunnostettiin tietä Kivisuolta Leivonmäen kirkolle. Maantie Rutalahdesta Kivisuolle valmistui vuoden 1947 aikana. Tien rakentamisessa käytetyt kuorma-autot käyttivät pääasiallisesti voimanlähteenään leppäpilkettä. Loppuvaiheessa oli jo bensiinillä kulkevia autoja. Samanaikaisesti tienteon kanssa hakattiin Rutalahdesta Kivisuolle 36 metriä leveä sähkölinja, johon piti rakentaa sähköjohtojen lisäksi Suomen pisin ilmarata turpeen kuljettamiseksi Kivisuolta Päijänteen rantaan, missä polttoturve piti lastata proomuihin Heinolaan vietäväksi ja sieltä edelleen Rajamäelle Alkon tehtaan polttoaineeksi.

Sähkölinja Kivisuolle valmistui vuonna 1946 ja sähkövirta Kivisuon reunassa, nykyisen kurssikeskuksen alueella oli käytettävissä elokuun 6. päivänä vuonna 1946. Silloin syttyi sähkövalo ja muut sähkötoiminnat Kivisuolla ensi kerran. Leveän sähkölinjan hakkauksessa tuli paljon erilaista raakapuuta. Puut osti ja hakkautti pääasiassa Puukemia Oy.

Samanaikaisesti alkoi suon reunaan nousta rakennuksia kuten mm. parakkiruokala. Tosin ensimmäinen ruokalaparakki sijaitsi lähellä Röykkälää kirkonkylään menevän tien varrella. Samassa paikassa oli myös ensimmäinen kenttäpaja. Ensimmäisten joukossa oli myös saharakennus, jossa oli raamisaha, kanttaussaha ja höyläämö. Lisäksi rakennettiin asuntorakennuksia. Puukemia osti aika paljon tukkeja sahalleen lähiseudulta, koska rakentamisessa tarvittiin erilaista sahatavaraa melko paljon. Aluksi puukemia sahautti puitaan paikallisilla kenttäsirkkeleillä. Kovan yrityksen jälkeen nousi Kivisuon reunalle iso tiili- ja betonitalo, nykyinen entisen kurssikeskuksen ruokala ja konetilat.

Kivisuon ojituksen edistyessä suolle rakennettiin tieverkosto. Tie tehtiin siten, että sahalta tulevat pinnat levittettiin poikittain tien suuntaan nähden. Pintojen päälle ajettiin sorakerros ja tie oli valmis. Turvetuotantoa varten Kivisuota ojitettiin, osa – yli 80 hehtaaria – turpeen kuivatuskentäksi. Kaikki sarkaojat kaivettiin käsityönä, vain pääviemäriojia kaivoi kaivinkone, Hullu-Jussi.

Kivisuon reunan rakentamisen lisäksi vuosina 1947 – 1949 valmistui Selänpohjaan 8 neljän huoneiston asuintaloa ja iso sauna Rutajärven rannalle. Yksi näistä 8 talosta paloi vähän ennen valmistumistaan. Raunioiden tilalle rakennettiin uusi talo. Lisäksi se oli Selänpohjassa Puukemian aikana Rantakasino Rutajärven rannalla, saunasta vähän matkaa etelään päin. Rantakasino oli asuntola ja ruokala, parakki sellainen. Siellä oli mm. pääkäytön lisäksi juhannustanssit. Myös harrastuspaikkana se palveli. Voimistelukerho, lennokkikerho ja muut opintokerhot toimivat Puukemian aikana Kivisuon alueella tosi suurella innostuksella; osanottajia oli aina useita kymmeniä.

Polttoturpeen noston valmisteluissa meni aikaa ja rahaa. Sahalaitos tuotti mm. paljon punttilankkua, josta valmistettiin monia kilometrejä isoja puuputkia. Putkien halkaisijat olivat noin 40-60 cm. Polttoturpeen otto Kivisuosta tapahtui siten, että korkeapaineisella vesisuihkulla hajotettiin turve vesivelliksi, joka isolla imupumpulla vedettiin putkeen. Putkesta turvekura johdettiin kokooja-altaaseen. Allas sijaitsee Kivisuon sisäisessä kovan maan saarekkeessa, jossa se oli suota ylempänä.

Jotta turpeen saamien kuraksi onnistui, piti suolla saada paljon vettä. Kun Kivijärvi oli melkein kuiva, piti vesi tuoda Joutjärvestä, jonne matkaa oli yli 2 kilometriä. Vesi tuotiin osaksi kaivamalla kanavaa, suurimmalta osalta matkaa puuputkea pitkin. Tarvittiin kaksi pumppua, jotta vesi siirtyi käyttöpaikalle. Kun turvekura oli saatu kokooma-altaaseen, piti se saada siitä kuivatuskentälle kuivumaan. Taas tarvittiin kilometreittäin puuputkia, joita pitkin kura valui kuivatussaroille. Kuraa laskettiin paksu kerros suon pinnalle. Sarkojen reunat oli turpeilla nostettu laidoiksi, ettei kura valuisi ojiin.

Noin 20-22 metriä leveiden sarkojen keskellä oli salaojat. Turvekuran kuivuttua suon pinnalla siitä muodostui 8-10 sentin paksuinen sitkeä matto saran pintaan. Tämä turvematto paloiteltiin telaketjutraktorilla hieman yli 30 cm pituisiksi palaturpeiksi. Koneen paloiteltua turvematon, alkoi selkää ja sormenpäitä koetteleva turpeiden kokoaminen kuivatusta varten. Ensin tehtiin pieniä kekoja, yhdeksän palasta ristiin toistensa päälle. Kekojen kuivuttua ne keottiin uudelleen isompiin pyöreisiin ja korkeampiin kekoihin. Sitten kun keot olivat kunnolla kuivia – jos olivat – alkoi niiden poiskuljettaminen suolta. Oli tehty pitkä elevaattori-kuljetuskone, joka liikkui suolla sarkojen pituussuuntaan. Elevaattori liikkui poikkisuunnassa. Työntekijät mättivät koneen edestä turpeet elevaattorin kouruun. Tienpuoleisessa päässä odotti kuorma-auto ison häkin kanssa turpeiden tippumista kyytiin. Auto vei turpeet Päijänteen rantaa proomuun. Ilmaratakuljetus jäi suunnittelijan unelmaksi.

Suuren työn ja vaikeuksien kautta käyntiin saatu turvetuotanto ei montaa kesää kestänyt. Välillä Puukemian nimikin ehti vaihtua Leivonsuo Oy:ksi. 1950-luvulla alkoi Suomeen tulla riittävästi ulkomaita energiaa; öljyä ja kivihiiltä. Polttoturve kävi kalliiksi, ja mikä pahinta, märkänä kesänä turvepalat eivät kuivuneet kunnolla avotaivaan alla. Tuotanto loppui vuonna 1953. Tämän turvetuotannon ansioista tuli Kivisuosta kuitenkin aikansa kohokohta. Kivisuo ja Puukemia oli aikanaan Leivonmäen suurin työnantaja, yli 300 henkeä oli töissä, ja eri ihmisinä laskettuna moninkertainen määrä – tuskin kukaan ennätystä Leivonmäellä rikkoo. Tosin toivottavaa olisi, jos joku pistäisi paremmaksi.

Kivisuolaisille oli paljon hyötyä tällaisesta varakkaasta yrittäjästä, kuten oli Oy Alko Ab rahoittajana. Tosin oli myös haittojakin. Sähkö tuli kivisuolaisille jo 1940-luvulla, tosin vain lähiympäristöön. Turvetuotannon loputtua siirtyivät Leivonsuon rakennukset ja asunnot alueineen Ammatinedistämislaitoksen kurssikeskukseksi, joka sekin aikansa toimittuaan lopetettiin.

Turpeentuotantoalueet ovat Metsäntutkimuslaitoksen käytössä. Vielä tuotantoalueesta sen verran, jos joku ei satu uskomaan, että suo on uusiutuva luonnonvara, menköön Kivisuolle katsomaan. Tulevaisuuden veikkaus: eräänä päivänä Kivisuo herää jälleen maailmankartalle. Suo kätkee kenties rikkauden alleen. Ken elää, se näkee….