Heikki Pappinen syntyi Olga ja Jaakko Pappisen perheen ainoaksi lapseksi Harjulan taloon Leivonmäen Kivisuon kylässä. Jatkosotaan lähtevä isä Jaakko puhutteli pellon laidalla 5-vuotiasta Heikkiä: ”Pidä sinä Heikki huolta talosta, jos minä en palaa.” Isä palasi, mutta vastuunkanto, ahkeruus ja kotiseuturakkaus olivat tarttuneet nuoreen miehenalkuun jäädäkseen. 

Maitotilan pitkää työpäivää jakamaan Heikki löysi Riitan, reippaan ja huumorintajuisen emännän. Heikin ja Riitan toive suuresta perheestä toteutui ja Harjulan tuvassa vilisti viimein 8 lasta Heikin myhäillessä tyytyväisenä ja Riitan hoitaessa kasvavaa taloutta tottuneesti. 

Jämpti ja taloudellinen Heikki ehti talon töiden lisäksi mukaan moniin luottamustoimiin mm. kunnanhallitukseen ja  –valtuustoon, maataloustuottajiin ja koululautakuntaan. Myös osuustoiminta-ajatus oli lähellä hänen sydäntään. Hänen kommenttinsa asiaan kuin asiaan olivat oleelliseen osuvia, loppuun asti harkittuja ja tavallisen ihmisen näkökannalta katsottuja. 

Eläkepäivien myötä rakkain harrastus, työt metsässä saivat sukupolvenvaihdoksen myötä lisää aikaa.  Harjulan pellon laitaan nousi uusi hirsitupa, Kiviharju, eläkepäivien kodiksi. Heikki ei koskaan lähtenyt nukkumaan ilman, että tärkeimmät päivän tapahtumat oli kirjattu muistiin ja Heikin kirjalliset taidot riittivät hyvin vaikkapa lehtiartikkelin kirjoittamiseen. Hän seurasi aktiivisesti maailman tapahtumia ja mm. opiskeli englantia kansalaisopistossa matkailua varten. 

Elämänmyönteisyys ja sydämellisyys näkyivät mm. Heikin tavasta peuhata lasten ja sittemmin lastenlasten kanssa. Työpäivän jälkeen iltanuotion hyvät keskustelut muistuvat naapureiden mieleen nyt kun Heikki, kylähistorian suuri tietopankki ja kylätalkoiden aktiivijäsen on poissa joukostamme. Heikin humoristinen tarinankerronta sai meidät usein iloiselle mielelle.   

Heikin vankka luottamus maahan ja metsään elinkeinona siirtyi Janne-pojalle. Janne Pappinen päätti jo lapsena, että hänestä tulee Harjulan tilan neljäs isäntä ja niinpä hän jo varhain kantoi erityistä vastuuta navetassa ja pelloilla. Peruspositiivisena ihmisenä hän uskoi, että maatalouden kohtaamista vaikeuksista huolimatta hän tulee maanviljelijänä leipänsä ansaitsemaan. Tilakaupat tehtiin ja Janne otti isännän tehtävät hoitaakseen. 

Jannella ei tuntunut koskaan olevan kiire ja hymy oli herkässä. Nuori-isäntä hoiti taloa ja uuden navetan eläimiä vakaasti ja päättäväisesti ja naapuriapua tarvittaessa Janne oli valmis auttamaan.

Hän tuli valituksi viime kunnallisvaaleissa valtuustoon nuorimpana Leivonmäkisenä ja hän oli myös kunnanhallituksen varajäsen. Vielä maanantaina kokouksen jälkeen Janne kertoi innokkaana lähitulevaisuuden suunnitelmistaan.   

Isällistä ylpeyttä tuntien Heikki liikkui mielellään Jannen kanssa asioilla ja niin tapahtui juuri onnettomuuspäivänäkin.