Joutsan kunnanhallituksen päätöksiä maanantain 15.6.2026 kokouksesta
Valtuuston 15.6.2026 päätösten täytäntöönpano Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle. Valtuuston pöytäkirjaa ei oltu tarkastettu kunnanhallituksen kokouksen alkuun mennessä.
Sateenkaaren koulun kuntayhtymän tilintarkastusyhteisön valinta
Kunnanhallitus päätti hyväksyä Sateenkaaren koulun kuntayhtymän tilintarkastusyhteisöksi vuosille 2027-2029 (+optiovuodet 2030-2031) Mikkelin Tilintarkastus Oy:n.
Valtuustoaloite / Urheilusponsoroinnin säännöt Kunnanhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun. Asiaan palataan elokuussa ja yhdistyksien palautekyselyä jatketaan valmisteluaikana.
Keskusta-alueen kehittäminen
Kunnanhallitus käsitteli asiaa omasta halustaan uudestaan. Kunnanhallitus päätti:
1) hyväksyä keskusta-alueen kehittämishankkeen suunnitelmat ja todeta, että tekninen johtaja tekee operatiivisia muutoksia suunnitelmiin toteutuksen edetessä huomioiden teknisen lautakunnan lausunnon 28.5.2026 kokouksesta ja kunnanhallituksen 11.5.2026 kokouksessa valitun toimikunnan kannan,
2) toimeenpanna torialueen rakentamisen valmistelun,
3) toimeenpanna keskuspuiston rakentamisen valmistelun.
Rahastovarojen käyttöhakemus / Hasan talo
Kunnanhallitus päätti myöntää Kuntalan hyvinvointituvan puoleisen päädyn remonttiin Tauno ja Impi Hasan rahaston varoja maksimissaan 200 000 € ja kunnan investointiosasta kohdennetaan remonttiin varoja 200 000 €. Tilat remontoidaan erillisen peruskorjaussuunnitelman mukaisesti vanhus-, vammais-, ja potilasjärjestöjen kokous- ja kokoontumistiloiksi ja rakennus nimetään Hasan taloksi kunnioittamaan Tauno ja Impi Hasan muistoa.
Hallinto-oikeuden lausuntopyynnöt
Joutsan kunnan ja Taidelaitos Haihatuksen sekä Joutsan kunnan ja Toivakan kunnan välisistä yhteistyösopimuksista Kunnanhallitus päätti lähettää esityslistan mukaiset lausunnot hallinto-oikeudelle.
Lisätietoa päätöksistä
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen
Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Asioiden valmistelijat