Toimivat yritykset

Yritysten kumppani

Elinkeinotoimi on mukana yrityksen eri vaiheissa ja kehittämisessä, tekee aluemarkkinointia ja järjestää infotilaisuuksia yrittäjille. Usein pelkästään jo keskusteleminen ja eri näkökulmien huomioiminen tuulettaa ajatuksia avaten portin johonkin uuteen mahdollisuuteen. Välillä on hyvä pohtia vaikkapa onko liiketoimintasuunnitelma ajantasalla, mistä liiketoiminnan kannattavuus muodostuu, tavoittaako myynti ja markkiointi tärkeimmät asiakasryhmät ja mikä on yrityksen tavoite 3-5 vuoden tähtäimellä. Esimerkiksi mahdollista sukupolvenvaihdosta tai yrityskauppaa on hyvä valmistella ajoissa pidemmällä tähtäimellä.

Joutsan kunnalla on yritysten uudistumisen ja kasvun tueksi oma yritysseteli (tuki max. 75 % ja 3000 eur), jota voi hyödyntää mm. useisiin asiantuntijapalveluihin, yrityksen arvonmääritykseen, isompiin kertaluonteisiin mainoskampanjoihin, myynnin ja tuotannon kehittämishankkeisiin. Yritysseteliin ei liity toimialakohtaisia rajoitteita, jotka vaikuttavat usein muihin tukimuotoihin. Kunta ylläpitää yrityskohtaisen infosivun sisältävää maksutonta yrityshakemistoa, johon kaikkien toimialojen yritykset voivat ilmoittaa tietonsa. Matkailupuolella toimivilla Joutsalaisilla yrityksillä on lisäksi mahdollisuus päästä osaksi Visit Jyväskylä- matkailusivuston näkyvyyttä.

Elinkeinotoimelta saat myös tietoa mm. Finnveran rahoituspalveluista ja julkisista yritystuista, esimerkiksi Leader-rahoituksen investointituki  (20 %) saattaa olla yrityksesi hyödynnettävissä kasvun vauhdittajana. Hyvä mahdollisuus uudistumiseen ovat myös Ely-keskuksen tarjoamat kehittämispalvelut. Vapaasti käytettävissä oleva Yritystulkki tarjoaa monia hyviä työkaluja toimivillekin yrityksille mm. kattavat lomakkeet yrittäjän arjen avuksi.

Tavataan, keskustellaan ja selvitellään mitä vaihtoehtoja yritykselläsi voisi olla hyödynnettävissä!

Tontit ja toimitilat

Elinkeinotoimi kerää tietoja Joutsan alueella vapaana olevista toimitiloista. Jos tarvitset toimitilaa tai sinulla on tarjolla vapaata toimitilaa, otathan yhteyttä petri.kaitamaki (at) joutsa.fi. Vapaita ja edullisia yritystontteja  löytyy Joutsan alueelta hyvin mm. Nelostien varrelta.

Hyödynnä yrityskummi – näkemystä ja kokemusta yritystoiminnan tueksi!

Yrityskummi voi olla korvaamaton apu liiketoiminnan eri kehitysvaiheissa sekä haasteissa että tulevaisuuden mahdollisuuksissa. Joutsan kunta edistää yrityskummitoiminnan hyödyntämistä alueella ja yrittäjälle yrityskummien palvelu on maksutonta. Kummien valinnassa huomioidaan hakijan tilanne ja voit saada juuri yrityksesi käyttöön soveltuvaa osaamista!  Lisätietoja yrityskummitoiminnasta saat Keski-Suomen Yrittäjiltä.

Yrittäjien kokemuksia yrityskummeista

Yrityskummin hakeminen


Elinkeinotoimen yhteystiedot

Elinkeinokoordinaattori
Petri Kaitamäki
puh. 040 1833 442
petri.kaitamaki@joutsa.fi

Kunnanjohtaja
Harri Nissinen
puh. 050 654 35
harri.nissinen@joutsa.fi