Kunnan omat yritystuet


Uusi yrittäjä Joutsaisasti -kannustin aloittaville yrittäjille

Uusi yrittäjä Joutsaisasti -kannustin on Joutsan kunnan elinkeinopolitiikan väline, jolla edistetään uuden päätoimisen yritystoiminnan kehittymistä Joutsaan. Kannustimen arvo on 500 euroa ja tuki on tarkoitettu ensimmäistä kertaa päätoimisesti toimiville yrittäjille.

Hakuehdot täyttävät, 1.1.2021 lähtien perustetut, uudet yritykset voivat hakea kannustinta takautuvasti sen voimaantulon jälkeen. Myös hakuehdot täyttävä aiemmin sivutoimiseksi perustettu yritys, jonka toiminta muuttuu yrittäjällä päätoimiseksi tuen voimassaolokaudella 2021–2025, voi hakea kannustinta. Kannustin voi olla mahdollinen uudelle päätoimiselle yrittäjälle myös yritysoston tai sukupolvenvaihdoksen jälkeen, vaikka kyseessä olisi jo aiemmin perustettu yritys. Myönteisen tukipäätöksen saanut yritys voi hakea 500 euron kannustinta uudelleen, kun yrityksen toiminta on jatkunut Joutsassa 2 vuotta ja toiminta on edelleen päätoimista.

Kannustimen hakijan on esitettävä hakemuksen yhteydessä mm. valmis päätoimisuuden osoittava liiketoimintasuunnitelma ja suosituksena on, että hakija on käyttänyt liiketoimintasuunnitelman valmisteluun Keski-Suomen Yritysidean maksutonta neuvontapalvelua.

Tutustu hakuehtoihin tarkemmin lukemalla Uusi yrittäjä Joutsaisasti -kannustimen hakuohje. Jos tarvitset lisätietoja, ota yhteyttä kunnan elinkeinotoimeen.

Uusi yrittäjä joutsaisasti -sähköinen hakulomake


Yritysseteli yrityksen kehittämiseen ja uusiutumiseen

Joutsan yritysseteli on Joutsan kunnan elinkeinopolitiikan väline, jolla kehitetään joutsalaisten pk-yritysten toimintaa ja palveluja. Yrityspalvelusetelijärjestelmän avulla tuetaan pk-yritysten asiantuntija- ja muiden palveluiden/toimenpiteiden käyttöä päämääränä aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja toiminnan kasvattamiseen.  

Tuki on enimmillään 75 % hankinnan arvosta kuitenkin enintään yhteensä 3000 euroa/yritys vuosina 2021-2025 (määrärahan puitteissa).  Tavoitteena on kasvu tai kansainvälistyminen sekä yrityksen uudistuminen. Yritysseteli voi olla hyödynnettävissä mm. useisiin asiantuntijapalveluihin, yrityksen arvonmääritykseen, isompiin kertaluonteisiin mainoskampanjoihin sekä myynnin ja tuotannon kehittämishankkeisiin. Yritysseteliin ei liity toimialakohtaisia rajoitteita, jotka vaikuttavat usein muihin tukimuotoihin.

Tutustu yrityssetelin käyttökohteisiin ja hakuehtoihin tarkemmin lukemalla yrityssetelin hakuohje.

Yritysseteli sähköinen hakemus