Iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta on oppituntien ulkopuolista toimintaa, joka on suunnattu peruskoulun 1. ja 2. luokan sekä erityisessä tuessa oleville oppilaille. Kunnilla ei ole velvollisuutta aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseen.  Lasten osallistuminen aamu- ja iltapäivätoimintaan on vapaaehtoista.

Kunta voi järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut esimerkiksi järjestöiltä, yhdistyksiltä tai seurakunnilta. Toimintaa voidaan järjestää koulussa, varhaiskasvatuspaikassa tai muussa soveltuvassa paikassa. Kunta vastaa toiminnan kokonaisuudesta. Kunta ilmoittaa toiminnan järjestämispaikoista, aikatauluista, miten toimintaan haetaan sekä päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. 

Joutsan yhtenäiskoululla iltapäivätoiminta, Reppu toteutetaan ostopalveluna Joutsan seurakunnalta. Lisätietoja yhtenäiskoulun sivuilta.
Kurkiauran koululla aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastaavat koulunkäynninohjaajat. Lisätietoja koulun sivuilta.