Joutsan kunnanhallituksen päätöksiä maanantain 4.2.2025 kokouksesta
Joutsan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 13.1.2025 Alta voit lukea yhteenvetoa päätöksistä. Kokouspöytäkirja julkaistaan pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen nettisivuillamme. www.joutsa.fi/kunta-ja-hallinto/esityslistat-poytakirjat/
Nuorten kesätyöt
2025 Kunnanhallitus päätti:
1) työllistää kesällä 2025 peruskoulun päättäneitä ja muita vuosina 2007-2009 syntyneitä joutsalaisia nuoria kunnan eri toimipisteissä
2) kesätyöntekijät valitaan työhakemusten perusteella ja peruskoulun päättävien kohdalla työhakemusten ja haastattelujen perusteella
3) myöntää määrärahaa työllistämiseen 17 500 €. Määrärahat kohdennetaan hallinnonaloittain. Nuoren palkka on 410 € (65 h/työjakso) sisältäen lomakorvauksen.
4) että työnantajille maksetaan tukea työllistämiseen 50 % palkkakustannuksista, kuitenkin enintään 450 €/nuori, nuoren ollessa töissä vähintään 130 h (neljä viikkoa) tai 225 €/nuori, nuoren ollessa töissä vähintään 65 h (kaksi viikkoa). Nuoren tulee täyttää samat ehdot kuin kunnan nuorten kesätyöllistämisessä.
5) että nuoren kohdalla voidaan maksaa joko kunnan kesätyöpalkka tai tuki työnantajalle – ei molempia,
6) että paikat julistetaan haettavaksi Kuntarekryssä ja valinnat tekee henkilöstöhallinnosta ja esihenkilöistä koottu ryhmä.
Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleja varten Kunnanhallitus päätti merkitä vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettamistilanteen tiedoksi saaduksi ja palata asiaan seuraavissa kokouksissa.
Ympäristönsuojelumääräysten päivitys
Kunnanhallitus päätti hyväksyä osaltaan Joutsan kunnan uudistettavan ympäristönsuojelumääräyksen perusteluineen ja esittää valtuustolle Joutsan kunnan uudistettu ympäristönsuojelumääräys perusteluineen hyväksyttäväksi.
Yhteistyösopimus / kotoutumiskoulutukset
Kunnanhallitus päätti hyväksyä yhteistyösopimuksen kotoutumiskoulutuksia koskien otettavaksi käyttöön Joutsan kunnan ja Keski-Suomen Eteläisen työllisyysalueen välisessä yhteistyössä ja valtuuttaa kunnanjohtaja Harri Nissisen allekirjoittamaan sopimuksen.
Vallaspellon kiinteistön käyttömaksujen ja vuokraehtojentarkastaminen
Kunnanhallitus päätti päivittää Joutorannan hinnastoa siten, että jatkossa ma-to vuokrahinta on 79,68 €/vrk (alv. 0) ja pe-su vuokrahinta on 119,52 €/vrk (alv 0) sekä hyväksyä vuokraamisen muut ehdot.
Päiväkodin rakennushanke / rakennustoimikunnan nimeäminen
Kunnanhallitus päätyi nimeämään rakennustoimikuntaan seuraavat jäsenet:
Luottamushenkilöjäsenet: kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukosen, teknisen lautakunnan
varapuheenjohtaja Jarmo Liukkosen, sivistyslautakunnan puheenjohtaja
Virkahenkilöjäsenet: kunnanjohtaja, tekninen johtaja, rakennuspäällikkö
Asiantuntijajäsenet: Rakennuttaja- ja valvontatehtävistä vastaava konsultti (nimetään myöhemmin), Pääsuunnittelija (nimetään myöhemmin), varhaiskasvatuksen päällikkö ja hyvinvointi- ja sivistysjohtaja
Kalle Willman esitti Marili Rauschin kannattamana asian jättämistä pöydälle lisäselvityksiä varten. Äänestyksen jälkeen asian käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 6-2, kannatuksen mukaisesti.
Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaisesti kunnanhallitus nimeää rakennustoimikuntaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukosen, teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Jarmo Liukkosen ja sivistyslautakunnan puheenjohtajan, sekä kunnanjohtajan, teknisen johtajan ja rakennuspäällikön ja rakennuttaja- ja valvontatehtävistä vastaavan konsultin, pääsuunnittelijan, varhaiskasvatuksen päällikön ja hyvinvointi- ja sivistysjohtajan.
Kalle Willman esitti Marili Rauschin kannattamana, että asiassa edettäisiin kunnanjohtajan alkuperäisen päätösehdotuksen mukaisesti. Äänestyksessä kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus sai 6 ääntä ja Kalle Willmanin vastaesitys 2 ääntä, kannatuksen mukaisesti. Kalle Willman jätti eriävän mielipiteen.
Johtoryhmän kanssa käytävät arviointikeskustelut, työn painopistealueet ja työsuhde-edut
Kunnanhallitus päätti merkitä käydyt keskustelut tiedoksi, hyväksyä toiminnan painopistealueet vuodelle 2025 esityksen mukaisesti sekä lisätä toimialajohtajien palkkaan 200 € 1.3.2025 alkaen.