Keski-Suomen maakunnallinen kulttuurifoorumi järjestetään Joutsassa 2.10.

Keski-Suomen maakunnallinen Kulttuurifoorumi järjestetään Joutsassa taidelaitos Haihatuksessa torstaina 2.10.2025 klo 12-16. Tapahtumassa esitellään keskisuomalaisia kulttuuritoimijoita, kuullaan ajankohtaisia asioita maakunnasta ja muualta Suomesta sekä keskustellaan kuntien roolista kulttuurin tukijana ja tuottajana.

Kulttuurifoorumissa kuullaan mm. joutsalaisten Tuo Tuo -residenssin ja Kukkiva Kylä -hankkeen toiminnasta, tutustutaan Laukaan kulttuuriohjelmaan sekä saadaan käytännön vinkkejä Viitasaarelta miten päästä mukaan isoihin kansainvälisiin EU-hankkeisiin. Lisäksi paneelikeskustelussa Saarijärven, Laukaan, Joutsan ja Asikkalan edustajat keskustelevat kunnan roolista kulttuurin tukemisessa.

Kulttuurifoorumissa kuullaan myös uusimpia tietoja Keski-Suomen maakuntastrategiasta sekä Taiteen edistämiskeskuksen oppaasta kuntapäättäjille. Päivän musiikkiannista vastaa joutsalainen harpisti Rachel McIntosh. Kulttuurifoorumin avaa Joutsan kunnanjohtaja Harri Nissinen ja sen juontaa kulttuurin asiantuntija Kimmo Suortamo Keski-Suomen liitosta.

Tapahtuman järjestävät Keski-Suomen liitto, Joutsan kunta ja Taiteen edistämiskeskus.

Tapahtuma on maksuton. Ohjelma ja ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta:
 https://keskisuomi.fi/tapahtuma/keski-suomen-maakunnallinen-kulttuurifoorumi-2

Lisätietoja:

Kimmo Suortamo Kulttuurin asiantuntija Keski-Suomen liitto puh. 040 6488 113 kimmo.suortamo@keskisuomi.fi