Kahden kulttuurin koti Joutsassa
Viisi vuotta sitten me muutimme Espanjasta Joutsaan, jotta lapset saavat kokea suomalaisen kulttuurin ja oppia kielen. Asuimme ensimmäiset kuukaudet kesämökillä Marjotaipaleessa, ja muutimme kirkonkylälle, ennen kuin esikoisen koulu alkoi. Logistisesti kaikki on täällä keskustassa asuessa niin paljon helpompaa. Nyt kaikkialle pääsee nopeasti polkupyörällä!
Samalla kun lapset ovat oppineet isänsä kulttuurin ja kielen, myös Eva on oppinut suomea ja hiihtämistä. Itse olen oppinut Joutsassa rauhallisemman ja hitaamman elämäntahdin.

“Löysimme kivan vanhan omakotitalon läheltä
palveluja.“
Kirkonkylälle muuttamista helpotti se, että löysimme kivan vanhan omakotitalon läheltä palveluja. Espanjassa talon ostaminen olisi ollut vaikeampi projekti, ja hinnat olisivat olleet moninkertaisia.
Espanjassa on erilaiset arkipäivät: töissä ollaan aamulla, sitten on pari tuntia vapaata, ja iltapäivästä mennään takaisin töihin. Suomessa työpäivä loppuu aikaisemmin. Teen täältä käsin etätyötä espanjalaiselle tekstiilialan yritykselle, eli työvälineeni ovat kännykkä ja tietokone. Sen ansiosta työmatkoihin ei enää mene lainkaan aikaa päivästä. Käyn sen sijaan noin kerran kuukaudessa työmatkalla ulkomailla. Eva työskentelee Joutsassa, alakoulussa koulunkäynnin ohjaajana.
Joutsa on lapsille turvallinen paikka asua, elää ja harrastaa. Antón ja Onni harrastavatkin yleisurheilua, hiihtoa, judoa, jalkapalloa, koripalloa, käsityökerhoa ja pianonsoittoa. Eva puolestaan harrastaa virkkaamista, käy naisten salibandyjoukkueen harjoituksissa ja soittaa pianoa. Minä taas kuljen lasten mukana tai perässä kaikissa urheiluharrastuksissa, ja olen mukana eri urheiluseurojen toiminnassa. Muutaman kaverin kanssa olemme aloittaneet koripallotoiminnan, ja kouluille on perustettu omat korisjoukkueet.
Perheen kanssa vietämme paljon aikaa uimarannalla – ja usein myös täällä jalkapallokentällä koulun jälkeen.
Emme olisi uskoneet, miten paljon mahdollisuuksia näin pienellä paikkakunnalla on. Iloinen yllätys on ollut, että Joutsassa liikkuminen on ilmaista tai hyvin edullista. Kaikkeen pääsee mukaan jos haluaa: isommalla paikkakunnalla ei ole itsestään selvää, että joukkueeseen tai harrastusryhmiin mahtuu mukaan.
Täällä ilahduttaa myös se, että liikuntapaikat ovat kaikille avoimia ja aina käytettävissä. Kun menin parikymppisenä Espanjassa pelaamaan kavereiden kanssa koripalloa, meidän piti kiivetä ensin koulualueen muurien yli, jotta pääsimme kentälle. Monet liikuntapaikat siellä ovat lukittujen porttien takana.
Mielestämme täältä Joutsasta ei puutu kovin paljon mitään. Täällä on esimerkiksi todella hyvä kirjasto. Ympärivuotinen uimaharrastus on ollut perheessä paljon esillä, ja olisi tietysti mukavaa, jos kirkonkylällä olisi muun lisäksi vielä uimahalli.
Jos vertaa Espanjaan, siellä paikalliset terveyspalvelut toimivat paremmin: käytännössä pienelläkin paikkakunnalla ovat terveyskeskuksen päivystys sekä apteekki auki ympäri vuorokauden. Kieltämättä kaipaamme Espanjasta myös tapaskulttuuria!

“Emme olisi uskoneet, miten paljon mahdollisuuksia näin pienellä paikkakunnalla on.”
Antti Nykänen ja Eva Álvares Ramos, lapset Antón ja Onni
Urheilua monipuolisesti harrastava suomalais–espanjalainen lapsiperhe, jonka omakotitalon pihassa harjoitellaan futista