Sote-alan työ toi Joutsaan

Kun muutin Joutsaan, jäin kaipaamaan vanhasta kodistani lähinnä vanhan talon hirsiseiniä. Nyt asumme kerrostaloasunnossa, joka isäni kanssa remontoitiin lattiasta kattoon meidän perheelle sopivaksi. Vaikka kerrostalossa asuminen vaatii kaikilta nyt alkuun pientä totuttelua, tämä on nyt vaivatonta kun kaikesta talon ylläpidon osalta ei tarvitse itse huolehtia.

Lapsiperheelle arjen helpotus Joutsassa on oman perheen tarjoama, ihana tukiverkosto sekä asuminen palvelujen äärellä kirkonkylän keskustassa. Kaikki on lähellä, ja lastenkin on helppo tavata kavereita vapaa-ajalla.

Muutimme tänne Pohjanmaalta vasta puoli vuotta sitten. En olisi uskonut, että kotiudun näin nopeasti. Nyt tuntuu, kuin olisimme asuneet Joutsassa jo pidempään. Sain Joutsasta töitä sote-alalta. Sen alan työpaikkoja täällä on muutenkin paljon.

”Lapsiperheelle arjen helpotus Joutsassa on oman perheen tarjoama, ihana tukiverkosto sekä asuminen palvelujen äärellä kirkonkylän keskustassa.”

Sukuni on omistanut täältä mökin saaressa yli 50 vuoden ajan, ja olin viettänyt Joutsassa paljon lomiani. Aiemmin minulla oli mökille matkaa 400 km, nyt sama mökki sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä. Omat vanhemmat ja veljen perhe käyvät mökillä usein.

Ihan pienenä olin kuulemma heittänyt tuttini järveen, kuin halusin antaa sen ukin kaloille lahjaksi. Vaikka en itse asiaa muista, tarinasta on muodostunut minulle tärkeä muisto.

Olen ihastunut Joutsassa luontoon, maisemiin ja rauhaan. Minulle Joutsa on aina jonkinlainen hengähdyspaikka, ja paikka ladata akkuja kaiken kiireisen arjen keskellä.

Vaikka olemme aika tuoreita joutsalaisia, suorastaan ihmettelen, kuinka ihanasti lapset on otettu uudessa koulussa ja hoitopaikassa heti huomioon ja miten he ovat saaneet jo paljon kavereita! Ihmiset Joutsassa ovat muutenkin iloisia ja positiivisia. Itse haluan aloittaa jonkin oman liikuntaharrastuksen sitten, kun pienin lapsista vähän kasvaa. Tosin harrastuksen valinnassa taitaa tulla valinnan vaikeus!

Netta Suni

Olen ihastunut Joutsassa luontoon, maisemiin ja rauhaan.”

Netta Suni
Toimistosihteeri, ulkoilee koiran ja lasten kanssa
Asuu kolmen lapsen ja koiran kanssa kerrostalossa Joutsan keskustassa


Lue myös muut asumisen tarinat


Tutustu Joutsaisaan eloon!