Joutsassa voin toteuttaa ideoitani
Tykkään Joutsassa erityisesti siitä, että voin elää täällä luonnonläheisesti. Minulle on tärkeää kunnioittaa niitä resursseja, mitä meillä on. Täällä olen tullut tietoisemmaksi siitä, millaisia luonnonvaroja käytän ja mistä ne tulevat.
Yritän tässä kodissani oppia lisää permakulttuurista ja ekologisesta elämäntavasta. Käytän hyödyksi sade- ja kaivovettä ja kompostoin kaiken. Peseytyminen pihasaunalla ämpärin ja vesikauhan kanssa tuo minulle ja äidilleni hyviä muistoja, jotka liittyvät äitini lapsuuskotiin Taiwanissa.
Voin istua monta tuntia sohvalla ja katsella ikkunasta näkyvää järvimaisemaa. Se rauhoittaa mielen heti, vaikka olisin stressaantunut.
Tykkään seurata vuodenaikoja ja hoitaa taloa sen mukaan. Hirsitaloni on kuin iso vauva: sitä täytyy ruokkia hyvin enkä voi jättää sitä yksin, ja poissa ollessani tarvitsen sille hyvän hoitajan.

”Tykkään seurata vuodenaikoja ja hoitaa taloa sen mukaan.”
Muutin Suomeen yli 10 vuotta sitten. Sitä ennen olin asunut Virossa, Tsekissä, Belgiassa, USAssa ja Taiwanissa. Pisimmän ajan elämästäni olen kuitenkin asunut Suomessa.
Asuinmaata olen vaihtanut ensin perheeni mukana, myöhemmin muun muassa opiskelun vuoksi. Pohjalla on aina ollut uteliaisuus. Uskon, että voin tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuuriin paremmin, kun asun jossain maassa pidemmän ajan. Kielen oppiminen on ollut keino kotoutua ja sitoutua asumaan täällä. Suomen kieli ei ole minulle helppoa, mutta kaikista vaikein asia oli saada puhua suomea suomalaisten kanssa. Alussa oli oltava itse tosi päättäväinen, ettei keskustelu vaihtunut englannin kieleen.
Totta kai kaipaan perhettäni, mutta he asuvat monissa eri paikoissa maailmalla. Samoin ystäväni, joita on vähän joka nurkalla. Rehellisesti sanottuna kaipaan myös hyviä erilaisia ruokia, hedelmiä ja vihanneksia. Yritän ostaa aina lähituotteita, mutta Suomessa se tarkoittaa, että valikoimaa ei silloin ole kovin paljon.
Voisin ehkä sanoa myös, että kaipaan maailmalta avoimuutta, mutta kyllä täälläkin ollaan avoimia. Minulle on ollut paljon helpompaa asua Joutsassa kuin Helsingissä, sillä ihmiset täällä olla ystävällisempiä.
Olen itse aktiivinen ja tykkään kokeilla ja tehdä erilaisia asioita. On ihanaa, että olen Joutsassa löytänyt ihmisiä, jotka uskaltavat lähteä mukaan tekemään tai joiden kanssa voi sparrata ideoita. He ovat osoittaneet, että kaikki on mahdollista; täytyy vain osata kysyä ja kokeilla.
Siitä voi syntyä taas jotain uutta, kuten Kinoklubi, astangajooga-ryhmä ja Luova Tila Joutsan keskustassa. Arvostan sitäkin, että olen saanut seuraa esimerkiksi tenniskentälle ja kävelylenkille koirien kanssa.
Se mitä en ole saanut täällä Joutsassa toteutumaan, on boulder-kiipeilykeskus! Se idea ei ole lähtenyt lentämään – ainakaan vielä. Elämä on täynnä yllätyksiä, katsotaan mitä seuraavaksi tulee.

”On ihanaa, että olen Joutsassa löytänyt ihmisiä, jotka uskaltavat lähteä mukaan tekemään.”
Arlene Tucker
Taiteilija, opettaja ja moninaisuusasiantuntija
Asuu omakotitalossa Ilo-koiran kanssa ja pääsee kävellen keskustassa joka paikkaan
Lue myös muut asumisen tarinat